Matkalla ihmiseksi

Blogi muuttanut, uusi osoite...

2006-08-29T20:42:00.000-07:00

http://verkonkutojat.wordpress.com/

Usko antaa suurpiirteisyyttä 1 Mooses 13-14

2006-08-09T00:15:00.000-07:00

Abram ja Loot alkoivat jakaa laidunmaita keskenään, kun paimenet eivät sovussa mahtuneet samoille niityille. Näin oli aika erota toisitaan, myös suhteiden säilymisen tähden. Tässäkin, hiukan jännitteisessä tilanteessa Abram ei käyttänyt vanhemman oikeuttaan valita aluetta, minkä otttaa lampailleen, vaan antoi oikeuden valita Lootille. Kun hän ei itse puolustanut etuaan, vaan luotti Jumalaan, niin heti tapahtuman jälkeen Jumala kohtasi Abramin. Vakuuttaen, että Jumala antaa Abramille ja hänen jälkeläisilleen kaikki ympäristön alueet Varmaan sinullakin on vastaavia kokemuksia. Jos olet luopunut edustasi, antanut sen toiselle, niin Jumala on jollain tavalla heti maksanut sen sinulle, rohkaissut sinua! Jumalan suunnitelma on opettaa meitä antajiksi, elämään Jumalan varassa, ei sen varassa, mitä itse hankimme.

Eräs uskon kasvamisen kaava, 1 Mooses 12

2006-08-08T06:35:00.000-07:00

Aabraham on kumma yhdistelmä uskoa ja epäuskoa. Mies lähtee kotoaan Jlan antaman lupauksen perusteella. Mutta hänen vaelluksensa lupausta odottaen on silti täynnä mokia ja virheitä. Jopa vaimon hylkääminen kuuluu näihin. Ja aina mokien jälkeen Jumala antaa uudelleen lupauksen. Tätähän se on meidän uskommekin. Aluksi luulemme, että Jumala on ystävämme , koska olemme niin fiksuja ja oikein ajattelevia. Mutta kun mokat toistuvat/itsetuntemus kasvaa, huomaamme, että lupauksen voimassaoleminen onkin Jumalan silkkaa armoa. Jokainen moka, jota seurasi Jumalan lupaus, vahvisti uskoa. Aikamoinen toistuva ihme! Aabrahamin matka oli näin matkaa uskossa.

1 joh 4:13-21 Rakkaus ja pelko

2006-06-09T03:41:00.000-07:00

Totuus, joka liittyy elämääsi on se, että jo nyt sinä joko pelkäät tai rakastat. Kun Jumalan rakkaus vaikuttaa meissä, se saa aikaan tekoja, se saa aikaan rakkautta. Mutta jos emme raksta, me myös pelkäämme. Emme vain rakstamista, vaan myös elämää, tulevaisuutta, sillä silloin elämämm ei ole Jumalan rakkauden varassa. Rakkauden varassa oleminen merkitsee sitä, että elämämme ei enää oel meidän elämäämme, vaan olemme suostueet Jumalan suunnitelmaan. Ja silloin myös tulevaisuuden pelko on poissa. Ja vielä Johannes palaa lempiteemaansa. Älä luulottele rakastavasi jumalaa, jos vihaat veljeäsi. Jumalan todellisuus ja viha ovat kaksi todellisuutta, jotka eivät voi olla sydämessämme. Jos tunnistat vihan, siellä on vähemmän, jos ollenkaan tilaa Jumalalle.

1 Joh 4:7-12 Rakkaus ja totuus

2006-06-08T21:13:00.000-07:00

Kun Saatana haluaa vääristää kristinuskoa, se pyrkii ylikorostamaan sen totuuden karikatyyrikseen, tai tekemään siitä pelkän puolitotuuden. Koko kristinuskon ydin liittyy totuuden ja rakkauden tasapainoon. Ilman totuutta se lähestyy liberalismia, ja ilman rakkauttaa kovaa fundamentalismia. Johannes kehottaa rakastaamaan, osoittmaan välittämistä, aitoa huolenpitoa toisille. Meistä jokainen kohtaa tässä kysymyksen siitä, rakastanko toisia. Niitä, jotka eivät rakasta minua. Alamme lähestyä tässä kysymystä siitä, olenko Kristuksen seuraaja, levittäen rakkautta eteenpäin, vai korostanko totuutta niin, että rakastan vain niitä, jotka ansaitsevat sen? Eli totuuden ja oikeudenmukaisuuden nimessä itsekkyyteni rajoittaa rakkauden leviämistä. Onko minulla rakkauden ja totuuden tasapaino. Totuus ilman rakkautta kertoo myös , että olen paljolti kuollut, Pyhä henki ei liikuta minua. Jumalan rakkaus tuli meille, jotka eivät ole rakkauden arvoisia. Saako JUmalan rakkaus levitä kauttamme eteenpäin niille, jotka myöskään eivät ole rakastettavia.

1 Joh 4:1-6 Antikristuksen hengen tunnusmerkit

2006-06-08T20:53:00.000-07:00

Meidän tulee uskoa ja olla riippuvainen siitä, mitä Pyhä henki sanoo. Samalla Johannes kertoo siitä, että on muitakin henkiä,joita meidän ei tule uskoa. Ne yrittävät hämätä ja sekoittaa. Yksi merkki tällaisesta antikristuksen hengestä on se, että henkilö joka toimii tällaisen vaikutuksen alaisena ei tunnusta herrakseen Jeesusta Kristusta. Että Hän on Jumalan lähettämä, ihmiseksi tullut, ja ilman häntä emme voi pelastua. Juuri rakkauden nimessä he julistavat harhaa. Mm. rakkauden nimissä on julistusta, että ei ole helvettiä, ja myös se, että olisi kohtuutonta, että että Jeesus olisi ainutlaatuinen tie Idsän luo. Heillä on syynä Raamatun faktojen kieltämiseen "rakkaus". Inhimillisen järjen rajoin muokattuna. joka näin kiistää kristuksen ainutlaatuisuuden. Keitä nämä julistajat ovat? He eivät ole uskovia, vaan uskomattomia, jotka haluavat vesittää evankeliumin ytimen, ettei Sana tuomitsisi heitä. Ehkä uskonnollisia ihmisiä, jotka tekevät uskosta itsekkäälle ihmiselle sopivaa. Joskus ehkä kirkon työntekijöitä tai piispoja. On mielenkiintoista, että oikeastaan luterilaisessa kirkossa on monia opettajia, jotka loogisesti kertovat, mitä on aito rakkaus, mutta eivät itse tunnustaudu Kristuksessa asuvan uuden elämän seuraajiksi. He siis täyttävät antikristuksen hengen kriteerit. He edustavat "rakkautta", joka ei halua nähdä, että ilman Kristusta ihminen on tuomittu.

1 Joh 3:11-17 Missä on tosi elämä, siellä on rakkaus

2006-06-08T20:26:00.000-07:00

Johannes sanoo ydinasiat selvästi. Aito uskova alkaa rakastaa ympärillään niitä, jotka eivät ole rakastettavia. Niin kauan kuin kristillisyys on sellaista, että rakastan niitä, jotka rakastavat minua, siinä ei ole mitään erikoista. Itsekkyys ja kuolema hallitsevat monia, jotka sanovat rakastavansa Jumalaa, mutta eivät lähimmäistään. Mitä! Väheksynkö uskoa? En, vaan totean kuten Johannes, että aito usko väistämättä työntää pois meistä itsekkyyden ja rakastamattomuuden. Emme voi pysyä muuttumattomina. Jos pysymme, uskomme ei ole aitoa. Jos emme rakasta, on aika mennä tosissaan Jumalan eteen pyytämään rakkautta, eikä pysyä arvokkaana kristittynä. Sillä kylmä rakkaus, arvokas kristillisyys on yksi karmeimpia uskon ilmenemismuotoja.

1Joh 2:29 -3:10 Pika vai kestosynti

2006-06-05T21:05:00.000-07:00

Johannes kirjoittaa rohkaisevasti Jumalan lapseudesta, mitä se on, ja mitä meistä tulee. Ja Jumalan lapseus saa aikaan meissä Jeesuksen kaltaista elämää. Voi olla , että näet ongelman. 1Joh 1:8 Johannes kirjoitti siitä, että kaikki tekevät syntiä, mutta tässä luvussa 3:9 hän sanoo, että Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, hän suorastaan ei voi tehdä syntiä. Johanneksen varsinainen tarkoitus ilmenee kreikan verbimuodoissa, jotka eivät välity näissä suomalaisissa käännöksissä. Tässä luvussa Johannes käyttää sellaisia verbimuotoja, mitkä tarkoittavat sitä, että Jumalan lapset eivät voi jatkuvasti tehdä syntiä. Pysyä synnissä. Tekemättä parannusta. Se on jotakin, jota on mahdoton yhdistää kristittynä elämiseen, ristiriita on liian suuri. Sen sijaan kyse ei ole siitä, että me emme voisi langeta, ja etteikö sitä tapahtuisi, mutta ollessamme Kristuksessa meidän on samaan aikaan mahdotonta jäädä syntiin ja olla Jumalan lapsia. Samoin jatkuva rakkaudettomuus on merkki tällaisesta synnillisyyden asenteesta, jossa henkilö toimii jatkuvasti toisin, kuin mikä on Jumalan tahto. Näetkö samoin kuin Johannes? Jos näet asian eri tavoin, voi olla, että elät salattua elämää, jossa kaikki tekemisesi on muilta salassa. Silloin voit kokea synnin kahleen niin voimakkaana, että alat epäillä Johanneksen opetuksen totuutta. Mutta syntiä vastaan taistelu ei olekaan yksilölaji, vaan valoon tuleminen tekee siitä tiimityötä. Jossa muiden rakkaus alkaa tukea meitä. Emme siis opeta, että uskova on synnitön. Todellinen uskova -kuitenkin - heikkonakin haluaa elää valossa, ja tuoda esiin ne asiat ja jättää taakseen, missä huomaa langenneensa ja erehtyneensä. Ydin siis liittyy päivittäiseen parannuksentekoon vanhakantaisesti ilmaistuna.

1 Joh 2:18-28 Harhaopin juuria

2006-06-04T20:09:00.000-07:00

Johanneksella ajatus harhaopeista on aika arkinen. Se on hänen mielestään esim. ryhmä seurakunnassa, joka ottaa opin keskipisteeksi jonkun muun kuin Kristuksen, ja siksi siitä tulee ryhmä, joka alkaa kokoontua erikseen. Joka ei enää halua olla yhteudessä muihin. Tätä taustaa vasten tajuamme, että suuri osa harhaopeista on innostumista yksittäisestä opinkohdasta, ja kun on kuljettu tiettyyn suuntaan äärimmilleen, yhteys muuhun seurakuntaan lakkaa. Voisi kai sanoa, että harhaoppi alkaa olla totta siellä, missä ei nähdä itseä osana Kristuksen seurakuntaa, vaan jotenkin ainutlaatuisena ryhmänä. Silloin on saavutettu tila, jossa muu Kristuksen ruumis ei enää oikein pysty tasapainottamaan tai korjaamaan yilyöntejä. Tulevat harhaopin edustajat ovat yhtä vilpittömiä, yhtä innokkaita kuin muut, mutta usein itsevarmempia. Johannes toteaa vielä lukukappaleen lopussa, että kun kristityillä on sanoam Kristuksesta, nin siinä on kaikki. Kyse on vain käytäntöön laittamisesta. Heidän pitää varoa niitä, jotka sanovat tuovansa jotain korvaamatonta, jotain uutta.

1 Joh 2:12-15 Erilaisia kristittyjä

2006-06-03T09:31:00.000-07:00

Emme tule uskoon vain pelastuaksemme, vaan jotta meistä voisi tulla sellaisia ihmisiä, joita Jumala tahtoo. Johannes kuvaa kasvun vaiheita - lapsi, nuorukainen ja isä, hengellinen vanhempi. Lapsi on ihminen, joka on kiinnostunut ennenkaikkea itsestään, eikä hän erota hyvää pahasta, vaan tarvitsee vanhemman neuvomaan polullaan. Nuori on ihminen, joka on kasvanut jo sanassa niin, että hän tietää, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Hän osaa kulkea itse eteenpäin. Isä taas on kristitty, jolla ei ole vain uskoa, tietoa vaan myös rakkautta. Hänellä ei ole vain tietoa, kuten nuorilla, vaan viisaus siitä, kuinka Jumala toimii. Vain yhteisö, jossa on tarpeeksi hengellisä raksatvia vanhempia, voi olla terve. Elämme pikaruokakulttuurissa, jossa kaiken tulisi tapahtua nopeasti. Etsimme uusia vippaskonsteja, jotta voisimme tulla päivässä hengellisesti kypsiksi. Tuli mieleen ajatus, että yhteisöt elävät eri vaiheita. Toiset keräävät hengellisiä lapsia, jotka keskittyvät siihen, ovatko synnit anteeksi annetut. Toiset taas ovat kiihkeän nuorten aktiviteetin vallassa, jossa tiedolla ja oikealla ja väärällä on vahva asema. Sitten on yhteisöjä, joissa toimii hengellinen vanhemmuus, jossa korkeimapana arvona on se, että kukin vuorollaan voisi kasvaa vanhemmuuteen. Silloin se vie aikaa, ja silloin seurakunnan elämä tähtää vuosien päähän. Onhan niin, että emme voi myöskään väkisin nopeuttaa kasvua ,sillä silloinkin hedelmä olisi huonoa....

1 Joh 2:3-11 Anteeksiantamattomuus on pimeyttä

2006-06-02T23:05:00.000-07:00

Johannes palauttaa meitä Kristittyjä näkemään , että totuudessa eläminen merkitsee sekä Jumalan että toisten rakastamista. Siis vaeltamaan rakkaudessa kuin Kristus. Vaikka me emme voi olla synnittömiä tässä elämässä, niin Johannes kuvaa, että pimeys on jo katoamssa meistä, ja rakkaus on saamassa tilaa. Valo kasvaa. Konkreettinen haaste ja kysymys on meille se, rakastammeko "veljiämme". Jos sanomme, en halua antaa anteeksi toiselle ihmiselle, silloin emme oikeastaan ole kristittyjä. Emme olekaan jatkumona rakkauden virrassa. Olemme tämän maailman hengen sokaisemia, jossa olemme asettaneet itsemme korkeammalle tuomariksi kuin itse Jumala. Toinen asia on, että joskus anteeksianto prosessin tavoin vie aikaa. Mutta määrätietoinen halu olla antamatta anteeksi on vaaran merkki sydämemme tilasta. Rakkaus on kutsu jokaiselle kristitylle. Siksi hengellinen vanhemmuuskin on mahdollista jokaiselle, jokainen kristitty voi löytää ihmisen, jota voi rakastaa ja tukea eteenpäin. Siis henkilön, jolle voi antaa, odottamatta saavansa takaisin. Johanneksen "ohjelma" oli toisiaan rakastavien ihmisten verkko. Vain oikeasta yhteydestä toisiin saattoi nousta oikeaa hedelmää. Sellaista, joka leviää ja levittää valtakuntaa. Ja Johannes haastaa meitä miettimään, onko rakkaus meidän näkymme, vai onko näkymme sellainen, jossa ei ole rakkautta? Sillä jos emme rakasta, on pimeys sokaissut meidät.

1 Joh 1:8-2:2 Synnistä ja pyhyydestä

2006-05-31T20:59:00.000-07:00

Johanneksen tehtävä kuten sanottu oli varjella kirkkoa harhaopeilta, sekä auttaa kristittyjä arvioimaan, onko heidän suhteensa kunnossa Jumalaan. Harhoja on monia. Alussa Johannes puhui siitä harhasta, että luulemme elävämme kunnollista kristityn elämää, vaikka meiltä puutuu yhteys Jumalaan ja toisiimme. Tässä perikoopissa Johannes puhuu suhteestamme syntiin. On ihmisiä, jotka ajattelevat, että uskova ei enää tee syntiä. He ajattelevat, että he elävät vain normaalia inhimillistä elämää. Heillä ei ole nöyrää murtuneisuutta JUmalan edessä, eikä myöskään kiitollisuutta siitä, että kaikki mitä heillä on, on lahjaa, armoa. Nämä ihmiset tulevat usein koviksi toisia kohtaan, ja lienee niin, että meillä itse kullakin on ollut tällaisia vaiheita elämässämme. Kun otamme Johanneksen ohjeet todesta, me alamme nähdä, että astuessamme valoon suhteessa siihen mitö olemme, alkaa todellinen yhteys kasvaa meidän ja toisten kristittyjen välille. Emme enää olekaan ensi sijassa vaatimassa toisilta, vaan jakamassa sanomaa siitä, kuinka meidät on armahdettu. Meistä itsestämme tuleekin hyviä uutisia. Synnin tunnusaminen ei tarkoita itsemme väheksymistä, tai toteamista, "tällainen minä olen". Vaan aidosti konkreettisesti niiden asioiden Jlalle tuomista ja anteeksi uskomista. Suostumitsa näkemään asiat samoin kuin Jla. Onko sinusta oikein sanoa, että Johannes opetti, että me teemme syntiä, joka on tuotava Jeesukselle. Silti hän ei nähnyt meidän identiteettiämme syntisiä, koska Jeesus on voimallinen puhdistamaan meidät. Pyhyytemme oli Jeesuksen antamaa, ei itse työstettyä.

1 Joh 1:1-7 Astutko valoon?

2006-05-30T23:00:00.000-07:00

On sanottu, että Pietari oli aloittaja, pioneeri, jolla oli sanoma Jumalan valtakunnasta. Paavali taas oli rakentaja, joka puhui seurakunnasta. Ja Johannes, jonka kirjettä me alamme nyt tutkia puhui Jumalan perheestä. Hän sanomassaan kutsui kristittyjä tarkastelemaan itseään, onko heidän suhteensa toisiinsa ja Jumalaan sitä mitä tulisi olla. Johanneksen lähtökohtana on se, että Jumala tuli ihmiseksi, ja hän itse on kohdannut hänet. Valon, ja astunut myös valoon. Ja me tiedämme, että suurin syy, miksi ihmisen on vaikea ottaa Jumalaa vastaan on se, että hänen tulisi alkaa uskoa, luottaa ja olla kuuliainen Jeesukselle, joka tuli maailmaan. On ihmisiä, jotka uskovat Jumalaan - tai hänen olemassaoloonsa, mutta eivät elä riippuvaisina hänestä. Riippuvaisuus ja luottamus merkitsee halukkuutta muuttua. Elämässä ja arvoissa. Sillä jos meillä on yhteys Isään, ja Poikaan, meillä tulee olla samat arvot ja unelmat kuin heillä. Rakastaa kuin he, tavoitella niitä asioita mitä he tavoittelevat, ja iloita niistä asioista mistä he iloitsevat. Ei niinkään luottaa itseemme, vaan luottaa siihen, mitä Kristus voi tehdä meissä. Lopuksi Johannes sanoo kirjoittavansa kirjeen, jotta "meidän ilomme tulisi täydelliseksi". Tarkoittaen sitä, että kun me saamme ilon Jumalan tuntemisessa, niin silloin kristittyinä me emme voi jäädä iloitsemaan paikalleen omasta pelastuksestamme, vaan kertoa sanomaa edelleen kuin Johannes, , ja silloin ilomme jatkuvasti kasvaa.

Decoding The Da Vinci Code

2006-05-22T02:25:00.000-07:00

The Da Vinci Code challenges Jesus' identity and deeds, the content of the Bible, the origin of the church, the motives of early Christian leaders and the relevance of the church today — but it does so without any historical, logical or theological credibility. Therefore, Focus on the Family created a Web site at http://go.family.org/davinci/ to equip people to know the truth and share it with others. While The Da Vinci Code is a seductive fiction, it's also opening a door of opportunity. As Dr. Erwin Lutzer, the author of The Da Vinci Deception, says: The movie will confuse lots of people, but Jesus will become the centerpiece of many conversations. For those who are prepared to explain that Christianity rests on solid foundations, the opportunity will be tremendous. At this site, people will find a wide variety of factual articles addressing the claims of The Da Vinci Code, plus resources for use with individuals (from teen to adult) and small groups. They will learn the truth from the insights of such recognized Christian thinkers as Dr. Erwin Lutzer, Lee Strobel, Dr. Norman Geisler and Alex McFarland. It will take visitors to Focus on the Family's recent "Dare2DigDeeper" conference, where apologetics expert Gary Habermas, Ph.D., explained the significance of Jesus' resurrection. Also included is a discussion guide for parents (PDF file), a list of additional articles and resources from other Focus Web sites and downloadable graphics for a church's Web site.

2 Piet 3:11-18 Odota rauhassa

2006-05-13T21:14:00.000-07:00

Mitä Pietarin mukaan tuli vaikuttaa ihmisiin sen, että he odottivat Kristuksen paluuta? Pyhyyttä, hurskautta ja rauhaa. Kirjeen ympäristössä ilmeni kahdenlaisia asioita. Vääriä profeettoja, jotka eri tavoin kokosivat ihmisiä kuulemaan "Omaa evankeliumiaan". Toisaalta niitä, jotka sanoivat, ei hätää mitään, väärä hälytys, Kristus ei tule! Pietarille kristuksen odottaminen merkitsi kutsua Kristuksen tahdon mukaiseen elämään. Hengellisen elämän todellisuuteen tulee kuulua rauha, vanhurskaus ja pyhyys. Oman sydämen tutkiminen sen suhteen, kuinka minun oma elämäni voisi olla Jumalan rakkauden tuoksuna omassa lähiympäristässäni. Jos oma elämä puuttuu, voimme liian herkästi olla muiden kuin Jeesuksen kuljetettavana. Verkostossakin on kipeää nähdä, että herätyspainotus ilman riittävää Kristukseeen juurtumista, ja ymmärrystä Jumalan tasapainoisesta elämästä on maksanut eräille ihmisille paljon. Liikaa. Koska he vaelsivat inhimmillisten ohjelmien julistajien perässä. Ja siksi väistämättä uupuivat, koska se näyttäytyi ainoana hurskaana elämisen mallina.

2 Piet 3:1-10 Odottaako vai ei?

2006-05-13T20:53:00.000-07:00

Eräs haastellisimmista kysymyksistä on se, kuinka kirkko voi oikein kestävänä odottaa Jeesuksen paluuta. Ja kuinka suhtautua, kun se kohtaa pilkkaajia, jotka sanovat, "missä viipyy hänen paluunsa". Pietarilla oli hyvä näkökulma - jokainen päivä, jonka Jeesuksen tuleminen viipyy, on lisämahdollisuus julistaa valtakuntaa. Jos pääsanomamme on Jeesuksen tuleminen aikojen lopulla, me todennäköisesti petymme, koska silloin me luultavasti olemme osa sisäänpäin kääntynyttä, pelossa elävää seurakuntaa, jolal ei ole hyvää uutista. Mutta jos olemme osa Jumalan kansaa, joka elää Jumalan todellisuutta todeksi keskenään, ja kutsuu uusia ihmisiä mukaan, niin silloin tieto Jeesuksen paluusta antaa meille ymmärryksen tehtävämme tärkeydestä. Valtakunnan julistajina. Ja varjelee meitä liialta uskonnollisen instituutioon keskittymiseltä.

2 Piet 2 :1-21 harhasta ja opeista

2006-05-12T03:05:00.000-07:00

Millainen on harhaopettaja. Hän on ensinnäkin yhtä vilpitön kuin oikea opettaja. Hän uskoo tekevänsä muille hyvää. Hänellä on uusi ilmestys, josta hän kertoo, eikä aina edes oivalla, miksi uusi tulkinta häntä kiehtoo. Josku hän yrittää peittää niillä syntinsä. Mutta suuressa osassa asioita hän opettaa samoin kuin muut. Eli hän näyttää lähes oikealta, koska hän opettaa myös oikein. Osa harhaopettajista tulee srk:n sisältä, jonka takia heitä ei oikein erota. Ne, jotka taas alkavat opettaa ulkopuolella, ovat helposti tunnistettavissa. Harhaopettajiakin on eri asteisia. Toiset opettavat vain omasta kivustaan, ja heidän kiukkunsa ja rakkaudettomuutensa paljastaa, että "liha" puhuu. Toiset taas yrittävät olla hyvinkin rakkaudellisia, mutta mitätöivät Jumalan sanan. Harhaopettaja sanalla tarkoitettiin niitä, jotka valitsivat toisen tien. Useimmiten se merkitsi sitä, että näin opettavat erosivat yhteydestä, eivät enää suostuneet olemaan seurakunnassa alamaisia toisten arviolle. Harhaopettajilla on joku muu keskipiste kuin ihmisten tuleminen Jumalan yhteyteen. Ja seurakunna rakentuminen. Heillä oli usein oma ohjelma, oma salainen tieto. Mitä pienempi on yhteys ihmisten välillä, sitä suurempi riski on myös, että harhaopettajia tulee . Mutta harhaopettajan huomaa pitkällä juoksulla hänen hedelmistään. Tuottaako hän ympäristössään rakkaudellisia ihmissuhteita, ihmisiä, jotka etsivät Jumalan tahtoa, vai onko huomattavissa kontrollin, syytöksen tai ihmisviisauteen kietominen. Pietarin aikaan väärien opettajien peruspainotus oli gnostinen, he ottivat hengellisen tiedon, mutta väittivät, että vain hengellinen elämä oli tärkeää, miten ruumiisi himoja taas totutat, ei ratkaise. Tätä opetusta sivuaa osa aikamme ja kirkkomme opettajista omalla tavallaan, pelätessään sanaa pyhitys.

2 Piet 1:12-21 Sanan auktoriteetti

2006-05-10T23:06:00.000-07:00

Pietarilla oli vahvat kokemukset Kristuksesta aina kirkastusvuorikokemuksia myöten. Hän myös eri tavoin oli kokenut, että Kristus täytti profetiat, ja luottamus sanaan oli kasvanut hänellä vahvaksi. Oikreastaan Pietari sanoo, luottakaa sanaan, antakaa sen olla teidän matkaanne pimeydessä johtava valo. Kunnes todellinen Sana, Kristus , johdattaa teitä. Kunnes hänn todellisuutensa alkaa loistaa teidän sydämessänne. Meidän aikamme eräs suurin taistelu on Raamatun asemasta. Ne ihmiset, jotka pitävät Jumalan lupauksia tosina, siitä että Kristus voi ohjata heitä Henkensä kautta, ymmärtävät sen, että meidän sydämemme tarvitsee jatkuvasti korjausta ja ohjausta Jumalan sanasta. Liian usein taas ne, jotka ovat menettäneet luottamuksensa Jlan sanan auktoriteettiin, ovat myös kadottaneet ymmärryksen siitä, mitä on olla kuuliainen Jlan puheelle sydämessä. Eli he ovat kadottaneet näkökulman Kristuksen kaltaisuuteen. Ja he alkavat selittää Jumalaa vain pään tiedolla.

2 Piet 1: 1-11 Kuinka kuljen oikealla polulla

2006-05-10T22:20:00.000-07:00

Miten minä saavutan elämässäni täyden potentiaalini? Hyvä kysymys, jokainen meistä eri tavoin pyrkii toteuttamaan itseään tai löytämään kutsumustaan. Apostoli Pietarin näkökulma oli selvä, ensinnäkin me saamme Jumalallisen luonnon ottamalla vastaan Kristuksen lupaukset. Koko Pietarin ajatuksen ydin tässä luvussa on sanoa, että kun olen ottanut vastaan pelastuksen, niin uskon tavoitteeni on ennekaikkea Kristuksen kaltaisuus; silloin en lankea pois oikealta polulta. Jos elämässäni lähden polulle, jossa minulla on tavoitteena ymmärrys, itseni hillitseminen, kärsivällisyys, jumalisuus, veljellinen rakkaus ja yhteinen rakkaus. Silloin elämäni tuottaa hyvää hedelmää ympäristöön. Jos taas nämä ominaisuudet/niihin pyrkiminen puuttuvat minulta, olen hukassa. Silloin olen sokea ja likinäköinen. Tavoitteeni yleensä elämässä voivat olla täysin pielessä Toisin sanoen Pietari sanoo, että meidän oma elämämme, se mitä olemme, on aina tärkeämpi kuin se, mitä muuten teemme Jumalalle. Sillä jos keskitymme tekemiseen ilman että elämässämme tavoittelemme Kristuksen kaltaisuutta, rakkauteen kasvamista, voimme joutua harhaan. Ja pitkälle.

Hengellinen taistelu! Ef 6:10-24

2006-05-09T04:24:00.000-07:00

Raamattu on realistinen. Elämä on taistelua, ei ihmisten välillä, vaan saatanaa vastaan. Koska ihminen on ruumis, sielu ja henki, niin saatanalla on mahdollisus hyökätä meitä vastaan ajatusten, tunteiden ja fyysisen olemuksemme tasolla. Jla ja saatana käyttävät molemmat siis samoja kanavia, saatana saadakseen kontrolliin, ja Jla täyttääkseen meidät rakkaudellaan. Paavali kuvaa ihmisen hengellisesti vahvaksi tulemisen haarniskan päälle pukemisena. Pukeutumisjärjestys on erittäin tärkeä. Pukeutuminen alkaa vyöstä, joka on totuus. Roomalainen sotilas työnsi taistelun alkaessa tunikan vyön alle, jotta hän oli vapaa liikkumaan. Jkr on meidän totuutemme, joka kuljettaa meitä. Vanhurskauden haarniska kertoo siitä, että olemme pukeutuneet Kristuksen vanhurskauteen. Tämä on myös lääke kaikkea itsensä arvottomaksi kokemista vastaan. Kristus on antanut minulle uuden identiteetin, olen Jlan hyväksymä, anteeksiantama, pyhä. Se suojaa minut saatanan syytöksiltä. Alttiuden kengät taas puhuu siitä, että sydämen rauha synnyttää valmiuden olla Jumalan käytössä. Tahtominen nousee sydämen rauhasta. Kun perustamme on kunnossa, meidän peruslaulunamme ei ole valitus, vaan kiitos. Vaikka Jla antaa meidän kohdata kasvaaksemme hyökkäyksiä, me kiitämme. 1 Piet 4:12. Vaikka itse koemme olevamme ainutlaatuisen ahdistettuja, niin sana sanoo, että tämä ahdistus on osa elämää, Kristuksen kanssakärsimystä. On vain aika pukea yllemme haarniska. Emme voi koskaan aloittaa rauhan tavoittelusta, vaan totuudesta. Vain totuuden ja vanhurskauden kautta saamme rauhan. Saatanan nuolet taas kuvaavat sitä, että usein saatana tuo epäilyksiä, kurjia fiiliksiä mieleemme,. Ja masennumme, ajattelemme, minussa ei ole uskoa. Pidä niitä pahan palavina nuolina. Hänen mieleesi tuomina hetkittäisinä juttuina, jotka saat hylätä, joiden ei tarvise vaikuttaa sinun käsitykseesi itsestäsi. Erityisesti ne hyökkäävät meidän asemaamme kristuksessa vastaaan. Huolimatta tällaisista ajatuksiata sinä voit toimia oikein!! Uskon kilpi on tarkoitettu olemaan juuri puolustuskeino näitä nuolia vastaan. Määrätietoinen asenne, puhua vakaumuksesta mitä usko on. Opi erottamaan toistaan fiilikset ja se , mihin sinä uskot!! Voit todeta, etä mieleesi tulevat ajatukset eivät ole sinun! ..ne ovatkin hyökkäyksiä... Uskon kilpeä käyttäessäsi kieltäydyt olemasta tuomittu tai syyllinen. Ja se, että sinulla on epäilyksiä, kertoo siitä, ettöä sinulla on usko. Pelastuksen kypärä taas suojaa mieltämme pahassa maailmassa, niinkuin vanhurskauden kilpi on suoja syyttäviä tunteitamme vastaan. 1 Tes 5:8 Paavali puhuu siitä, että pealstus ja toivo kuuluvat yhteen. Niimpä pelastuksen kypärä on sen tietämistä, mikä on tulossa, mitä kohti menemme. Jumala vie koko ajan suunnitelmaansa eteenpäin. Jumala on kontrollisssa kaaoksenkin keskellä. Tavoitteen selkeys estää meitä hämmentymästä. Hengen miekka taas on Jumalan sana. Kristuksen sanan auktoriteetti, joka kuljettaa meitä eteenpäin. Usein tämä liittyy rhemaan, Jlan tiettyssä tilanteessa esille tuomaan sanaan, jossa on voima. Käytä Jumalan sanaa. Hepr 4:12: Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Se on usein vastaus saatana hyökkäyksiin, kiusauksiin ja jopa järjen epäilyksiin.

Alistuminen jatkuu, Ef 6:5-9

2006-04-25T21:51:00.000-07:00

Mitä tekee itsekäs ihminen evankeliumille. Vaatii sen nojalla toiselta itselleen lisää rakkautta, oikeuksia ja etuja. Näemme toisen ihmisen, ajattelemme että hänen tulisi olla meille kuin Jeesus ja alamme vaatia sitä. Vaadimme "kristittynä sun tulee antaa, osallistua, auttaa, jakaa omaisuutesi". Samalla unohdamme sen, että meille on sama kutsu olla hänelle Kristus, rakkauden ääni. Eikä vaatija. Kun Paavalin aikana orjat ja isännät olivat osa samaa seurakuntaa, "veljiä", niin oli aito ongelma, kuinka suhtautua toisiin kokoontumisten ulkopuolella. Miten vanhat roolit olivat voimassa. Paavali kirjoitti, että teidän itsekunkin tehtävä on "Kristuksen pelossa ja vavistuksessa" olla Kristuksen tuoksu toiselle. Painopiste ei olut toisen muuttamisessa, vaan siinä, että oma käyttäytyminen oli Kristuksen palvelijana toimimista. Näemme liikkeet, joissa on lähdetty taistelemaan jotain vastaan. Useimmiten nämä liikkeet ovat alkaneet ei vain vihata vääryyttä, vaan vihata tiettyjä ihmisiä. Muutos on ollut kestävä ja rakentava siellä, missä radikaalisti on edetty evankeliumin periaatteilla, vaikka hitaasti. Kuten Etelä -Afrikka, ja apartheid. Jossa prosessi perustuu anteeksiantoon. Näetkö itse esim. työpaikallasi pelkän systeemin, jota vaastustaa, vai näetkö ihmiset, joita rakastaa? Paavalilla on tässäkin sama alamaisuuden periaate, kuin puhuessaan perheestä. Evankeliumi ei anna välineitä sodalle ja alistamiselle, vaan se kutsuu ihmiä, jotka ovat bvalmiit muuttamaan maailmaa "jokaista ihmistä rakastaen". Määrätietoisesti auttaen ja kunnioittaen. Rakastatko sinä todella niitä ihmisiä joita sanot rakastavasi teoilla ja palvelemisella? Vai onko sinun rakkautesi pelkkää sodan puuttumista?

Lasten kasvatuksesta Ef 6:1-4

2006-04-25T11:43:00.000-07:00

Miten kasvattaa onnellisia lapsia? Kysymys liittyy siihen, miten rakkaus voisi olla lapsen elämän voimavara. Lähtökohta on sama kuin aviopuolisoiden suhtautumisessa toinen toisiinsa. Lapsen ja vanhemmankin kohdalla on lähtökohtana alistuminen Kristuksen tahtoon. Alistuminen /kuuliaisuus Kristuksessa. Eli kieltäydy ajattelemasta vain itseäsi, ja mieti mitä on Jlan tahtoma rakkaudellinen suhtautuminen toiseen ihmiseen. Vanhemman kohdalla se merkitsee sitä, että "älä ole lasta kohtaan niin ankara, että hän syttyy vihaan ja kapinaan". Paavali hahmotti, että liika tiukkuus päätyy konfliktiin. Jos lapsi ei aisti rakkautta, häneltä myös katoaa motiivi olla aidosti alamainen, "ottaa vanhempansa tahto huomioon". Lapsenkasvatuksen kultainen keskitie kulkee hemmottelun ja tiukan kasvatuksen välissä. Liika hemmottelu ei välitä lapselle kokemusta siitä, mikä on oikein ja väärin, jos lapsi huomaa, että hän on maailman keskipiste oikkuineen. Lapsesta voi tulla liian itsekeskeinen ja epäsosiaalinen, joka ei osaa ottaa toisia huomioon. Liika tiukkuus taas ei synnytä lapselle herkkyyttä rakastaa, vaan hän toimii pelosta ja kontrollista käsin. Paavalin periaate on selvä, rakkaus synnyttää rakkautta. Ongelmallisin meille lienee se, miten vanhemmat, hengellisetkin vanhemmat, ilmaisisivat sekä välittämistä että selkeyttä siinä, mikä on oikein. Yleensä me joko ilmaisemme vain tiukaa tuomiota ilman rakkautta, tai pelkkää sympatiaa, sanomatta minkä me ajattelemme olevan oikein. Miksi sinusta on niin, että vain harvat ihmiset rohkeasta rakastavat sekä ohjaavat murkkulapsiaan oikeaan...vai onko huomioni väärä?

Kaksi alistujaa Ef 5:21-33

2006-04-24T19:26:00.000-07:00

Miten konfliktien ratkaisu muuttuu, jos ymmärrämme että Kristus on läsnä kolmantena osapuolena. Maallinen tapamme järjestää asioista on vedota oman itsemme toteuttamisen, oman tyydytyksen maksimoimisen oikeuteen. Ja silloin me emme jousta, pidämme kiinni oikeuksistamme. Samalla pelkäämme, että toinen ihminen hyödyntää meitä. Seurauksena syntyy konflikti, jossa on kaksi syvästi taistelevaa osapuolta. Mutta jokainen meistä on kokenut sen, mitä on voittaa taistelu ja hävitä sota. Olla oikeassa ja jäädä yksin. Vain rakastaen Kristuksen ruumis voi rakentua toisiaan tukevien ihmisten verkosksi. Alistukaa toistenne tahtoon Kristusta totellen kertoo siitä, että on toinen tomintatapa, joka lähtee siitä, että Kristus on läsnä. Että en näe vain omaa asiaani vs. toisen asia, vaan sen, mitä Kristus haluaa minun tekevän. Eli kysynkö, mitä Jeesus odottaa minulta joka elää tässä ihmissuhteessa. Seurakunnassa. Jos me emme tunnista Kristuksen läsnäoloa tilanteessa, ja näe hänen mahdollisuuksiaan rakastaa toista ihmistä, me emme tietenkään alistu. Olemme yksinäisiä taistelijoita. Olemme oppineet ihmisinä eri organisaatioiden ja systeemien kautta ajamaan oikeuksiamme. Mutta Raamatun ajatus on, että jotta ongelma ei kasautuisi, jotta rakkaus voisi pehmentää sydämet, niin kahdenkeskisessä kanssakäymisessä älä unohda sitä, että Kristus on läsnä. Ja rakkaudella saat paljon enemmän aikaan kuin kovuudella. Samoin me emme saavuta onnellisuutta yrittäessämme löytää itsellemme täyttymyksen, vaan unohtaessani itseni ja antaessani itseni toisen hyväksi, silloin sydämeni löytää ilon. Raamatunkohdat miehille ja naisille on kehoitus sydämille rakastaa. Hieman eri tavoin. Parisuhdetta ei voi rakentaa vaatien, vaan antaen. Näistä raamatunkohdista ei saa tulla vallankäytön välineitä, vaan ne on tarkoitettu kummallekin kutsuksi rakastaa. Etsiö yhdessä Kristuksen tahtoa, ei omaansa. Ymmärtää, että parisuhteessa en voi edetä vaatimalla, vaan rakastamalla.

Pahoista ajoista Ef :5:6-20

2006-04-24T09:19:00.000-07:00

Kävely muodostuu aina kahdesta askeleesta, joita toistetaan yhä uudelleen. Samoin apostoli Paavalille kristillinen elämä oli vanhan poislaittamista, ja uuden ylle pukemista. Yhä uudelleen. Paavalin ajatus ajan hyödyntämisestä pahassa ajassa on mielenkiintoinen. Oikeastaan hän näkee "pahan ajan" mahdollisuutena. Meidän tulee k'äyttää hyväksemme pahojen päivien antama mahdollisuus. Sen sijaan että valittaisimme aikoja, olosuhteet antavat meille mahdollisuuden kasvaa. Vain vaikeuksien keskellä opimme ymmärtämään Jlan armon merkityksen. Vain kipujen keskellä me opimme luottamaan Jumalan lupauksiin. Vain koettelemusten kautta usko voi kasvaa. Ilman vaikeuksia Kristus ei tulisi koskaan meille rakkaaksi. Olosuhteiden ei tulisi olla tekosyy, ettemme seuraisi Jumalaa. Juuri ne saavat meidät turvaamaan Jumalan apuun! Kenen mielestä ajat ovat pahat? Niiden mielestä, jotka näkevät materian vaarat, monille tämä aika on suurinta itsekkyyden toteuttamisen aikaa. Toisaalta ilman näitä olosuhteita me emme koskaan oppisi mitä tarkoittaa elää kristittynä. Rakastaa, kun toiset vihaavat. Vasta olosuhteet antavat meille mahdollisuuden tuoda uskomme esille. Me usein etsimme Jlan tahtoa, johdatusta. Siksi alamme kysellessämme Herran tahtoa, hetimmiten miettiä, mitkä ovatkaan seuraavat askeleemme. Missä työskennellä, minne muuttaa ja kenen kanssa. Mutta Jumalan tahto ei ensisijassa muodostu siitä, mitä teet, vaan siitä kuka olet. Kun saat sen selville, muut asiat selkenevät aika yksinkertaisesti, eivätkä ole niin tärkeitä. Jumalaa miellyttää ennenkaikkea usko! Koska ilman sitä , emme voi miellyttää Jumalaa. Hep 11:6. Opi toimimaan Jumalan sanan pohjalta, ei niinkään tehden itsellesi kaunista elämää. Kun Paavali kehottaa miettimään, kuinka elät, hän haastaa elämään uskossa, luottaen sana lupauksiin. Tavoitellen näkymätöntä, ei näkyvää. Mitä se on sinun kohdallasi?

Älä muuta, muutu! Ef 4:25-5:5

2006-04-22T22:38:00.000-07:00

Kristillisen uskon tärkein tehtävä on opettaa meidät elämään tätä elämää. Realistisesti. Opettaa, kuinka kulkea eteenpäin uskossa, jopa pahimpien olosuhteiden keskellä. Vastaavasti kirkon tärkein tehtävä ei ole muuttaa tätä maailmaa paremmaksi, vaan ihmisiä. Ja sivutuotteena ihmiset kyllä tekevät maailmasta paremman paikan. Kristusta elämän salaisuutena ei siksi mikään voi korvata. Siksi kirkko menee aina sivupoluille yrittäessään ensisijaisesti muuttaa tätä mailmaa. Silloin myös kirkko menettää voimansa. Se lakkaa olemasta Jumalan kansa, ja muuttuu yhden asian organisaatioksi. Sen sijaan että sen jäsenistä tulisi rakkauden esikuvia, se keskitttyy ohjeistamaan elämää. Ja "laki", kuolemaa tuottava prinsiippi alkaa vaikuttaa, synnyttäen ihmisiä, jotka voivat huonosti.

Neljännessä luvussa Paavali puhuu siitä, kuinka Kristus, uskon salaisuus, laitetaan päivittäin käytäntöön. Omassa elämässä. Ihmissuhteita alkaa parantua ympärillämme. Alamme luopua vääristä asenteista muita kohtaan. Suostumme rakkauden kanavaksi. Mutta salaisuus ei ole tekemisessä, vaan Jumalan kaltaisuudessa. Jumala alkaa heijastaa kauttamme rakkauttaan ja pyhyyttään siinä määrin, kun voimme olla lasten kaltaisia.

Tämä on suurin haaste, mikä on annettu koskaan ihmisille. Tavallisesti ihmiset etsiv'ät syytä elää. Mikä on suurempi kutsu kuin olla Jumalallinen. Samalla tämä merkitsee olla mukana uudenlaisessa voimassa. Voimassa yhdistää ja olla siltana. Jeesus sanoi Matteus 12:30, " joka on minua vastaan, hajottaa". On kahdenlaista voimaa, yhdistävää ja hajoittavaa. Katso ympärillesi, on paljon vilpittömiä ihmisiä, joista toiset hajottavat, ja toiset yhdistävät. Vain todellinen evankeliumi yhdistää. Rakkauden evankeliumi. Jos me kiinnymme vain totuuteen ilman rakkautta, me hajotamme, ja meistä tulee huono uutinen, tulemme lain käskyläisiksi.

Rakkaus merkitsee sitä, että sinä et näe ihmisiä ihmisinä, joita pitää muuttaa tai jotka on hyödyllisiä tai esteitä sinulle. Et näe heitä sen mukaan, mitä he tekevät sinulle, vaan ihmisinä, joita sinä voit auttaa. Ja rakastaminen tapahtuu läheltä. Yksi ihminen kerrallaan. Näet, miten hän tarvitsee rakkautta. Opettelet sitä, kuinka Kristus rakasta kauttasi.

Uusi elämä koskettaa myös mieltä ja tahtoa Ef 4:17-24

2006-04-22T02:53:00.000-07:00

Paavali kertoo selvästi, että ei-uskovan ajatukset, arvot ja tavoitteet ovat toisenlaiset kuin uskovan. Usein on niin, että jos me menetämme näyn Jumalan valtakunnasta, siitä että olemme joukkoa joka kieltää itsensä, ja elää uutta elämää, meidän elämämme ei mitenkään eroa pakanoiden elämästä. Oman pelastuksen pohtiminen ja kirkkoistuminen ei paljoa hyödytä, jos meillä ei ole avoimuutta päivittäiseen Jumalan tahdon etsimiseen. TUnnistamaan itsekkäät motivaationsa, on valmis hylkäämäänn ne ja ottamaan Jumalan tahdon mukaisia tavoitteita elämäänsä. Joku sanoi, että sinun tulee antaa Jumalan rikkoa elämäsi, niin että alat tavoitella hänen tahtoaan, tai elämä rikkoo sinut ja sinun uskosi. Emme voi olla Jumalan herruutta etsiviä ihmisiä, jos me emme suostu olemaan hänen murtamiaan. Prosessi, joka on saanut meidät hylkäämään tämän maailman tavoitteet. Paavalin haastoi päivittäin tähän prosessiin. Hylkäämään minäkeskeinen ajattelutapa ja ottamaan vastaan uuden mielenlaadun. Uskoen että Jeesus meissä vaikuttaa hänen tahtoaan ja tekemistään. Niin että meitä voi tulla ehjiä, kokonaisia ihmisiä. Niin, prosessi kestää ja kehittyy vuosi vuodelta.. Voi olla, että vasta viiden vuoden kuluttua alan nähdä jonkin juttuni itsekkyytenä, kun siihen asti se olikin minulle hartauden harjoittamisen muoto. Kokemusta on...

Lihaksikas profeetta? Ef 4:11-14

2006-04-21T13:32:00.000-07:00

Seurakunta rakentuu palveluvirkojen varaan. Apostolit, profeetat, opettajat evankelistat ja paimenet ovat korvaamattomia, jotta seurakunta voisi olla aito rakkaudessa ja kutsumuksessa eteenpäin liikkuva ihmisten joukko. Heitä tarvitaan, jotta yleisöstä muodostuisi elävä seurakunta. Kuitenkin - omasta Suomen perspektiivistä ajateltuna - näiden nimikkeiden alla olevat henkilöt ovat tuottaneet liian usein enemmän tuhoa kuin hyötyä. Miksi? Ajattelen, että kaikki nämä lahjat voivat toima ns. myös lihassa, vääristä motiiveista käsin. Jos henkilön puheesta ei ole välittynyt rakkaus Jumalaan tai ihmiseen - vaan enemmän oma lempiajatus, niin usein sana on ollut lihapitoista, ja tuottanut kuulijoille enemmän kipua kuin hyötyä. Vienyt kokonaisuutta taaksepäin. Esiin tuotu asia itsessään voi olla totta, mutta kun asia tulee esiin kivun, kapinan tai pelon motivoimana, niin seurakunta ahdistuu, eikä rakennu. Tämä sopii kaikkiin viiteen palveluvirkaan nähden. Jokaisen palveluviran edustajan, siinä missä meidän muidenkin, on kasvettava tiedossa, soveltamisen taidossa sekä oman luonteensa kasvussa. Ja pohjimmiltaan luonne, sydän on tärkein, koska se luo edellytykset muiden ulottuvuuksien kasvamiselle. Toimiva periaate, jota kuulemma maailmalla käytetään on se, että aina ensi lahjan käyttäjän tulee osoittaa rakentaneensa lahjallaan esim. omaa soluaan hengellisesti eteenpäin, ennenkuin on syytä edetä laajemmalle estradille. Jos lahjan käyttäjät eivät ole tuottaneet hyvää hedelmää henkilökohtaisissa suhteissaan, ei ole mitään syytä olettaa, että he tekisivät sen toimisessaan laajemmalla sektorilla. Draivi ilman rakkautta ei rakenna.

Kirkon määritelmiä Ef 4:1-10

2006-04-20T13:35:00.000-07:00

Kirkko on kirkko silloin, kun yksittäiset ihmiset toteuttavat Jumalalta saamaansa kutsua eläen uskoa todeksi rakkaudessa ja yhteydessä. Silloin kirkko muodostuu ihmisistä, jotka elävät todeksi uudenlaista yhteyttä ja rakkautta. Kun yhteys murtuu, niin Pyhän Hengen voimavarat lakkaavat olemasta resursseina. Paavalin kehotukset seurakunnalle puhuttelivat aina yksilöitä, jotka muodostivat Kristuksen ruumiin. Paavali kyllä aisti ihmisten erilaisuuden ja jännitteet, ja totesi, että Jumalan antaman yhteyden säilyttäminen vaati toimia, rauhan siteitä. Seurakunta kertoi omalla rakkauden olemuksellaan, että uudenlainen elämä maailmassa oli mahdollista. Painotus oli siinä, että kirkko kirkkona kutsui jokaista elämään oikein suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiin. Meidän aikamme kirkko vaihtaa helposti kirkon kutsun kauniisiin asioihin. Sosiallipolitiikkaan. Köyhyyden vastustamiseen. Lähennellen poliittista puoluetta, jossa pomot käyttävät toisten puolesta vaikutusvaltaa yhteiskunnassa. Mutta kadottaen samalla Jumalan kansan identiteetin. Kun kirkon johtaja keroo minkä puolesta hän toimii, eikä olekaan enää kaikessa esimerkkinä. Innostuen tasa-arvosta. Tai ympäristöohjelmasta. Tai kulttuurin tukemisesta. Kirkon ykköstehtävä on vain tukea kutakin kulkemaan uskollisena kutsumuksessaan. Nöyrinä , lempeinä, kärsivällisinä ja rakastaen. Satsatessaan ulkoiseen ongelmaan, kirkolla on riski silloin menettää auktoriteettinsa hengellisissä kysymyksissä. Koska suhtautuminen yhteen kysymykseen luo rajalinjan.

Kun ahdistaa Ef:3:14-21

2006-04-20T13:24:00.000-07:00

Paavali kärsi, ja mm. se tuotti suuren uskon kriisin efeson seurakunnalle. Miten evankeliumin etenemisen voi käydä noin? He eivät nähneet, että vankeus oli se aika, jolloin Paavali toteuttikin suurinta tehtäväänsä, kirjoitti kirjeillään osaa Raamattua. Kun Paavali kuuli heidän murheestaan hänen tähtensä, niin mitä hän teki. Alkoi rukoilla. Polvistui rukoukseen kokonaisvaltaisesti. Että Jumala vahvistaisi opetuslasten sisäistä olemusta. Jotta Kristuksen rakkauden kokeminen olisikin vastaus niihin kysymyksiin, mitä järki ei voi selittää. Kristuksen läsnäolo vastaa kysymyksiin, jossa ymmärrys ei auta. Miten me teemme. Selitämme, annamme kirjoja. Vakuutamme. Paavali kävi rukoukseen. Tietäen, että kriisien keskelllä ei ole parempaa vastausta kuin Jeesuksen läsnäolo. Onko sinun lähelläsi ihmisiä, jotka ovat ahdistuksessa. Sinä et voi tiedolla heitä pelastaa, mutta voit pyytää Jeesuksen läsnäoloa heille. Jumalan armon ilmestystä. Mennä polvillesi.

Paavalin lempisalaisuus Ef 3:1-13

2006-04-19T09:13:00.000-07:00

Paavali puhui paljon salaisuudesta. Pimennossa olleesta mysteeristä, jonka jakajaksi hän mm. oli tullut. Se oli kova juttu. Kertoa koko kristikunnalle tiettyjä tulevaisuuden näköaloja, joiden kertomisen Jla oli antanut lähes hänen yksinoikeudekseen. Ylpistymättä. Epäröimättä. Perusteluna se, että "Jumala käski sanoa...". Voimme Paavalin viittausten pohjalla hahmottaa hieman, mitä ovat nämä salaisuudet, jotka olivat osa Paavalin missiota. Salaisuuteen kuului uuden yhteisön syntyminen Kristuksessa, johon kuuluivat sekä pakanat että juutalaiset. Samalla Paavali kuvasi sitä, millaista on se ylösnousemusvoimassa elettävä elämä, joka oli tullut uskovien osaksi Kristuksen ylösnousemisen ansiosta. Miten Kristus haluaa hengellään ottaa asunnon kaikissa uskovissa, ja heidän kauttaan toimia tässä maailmassa. Niin, Paavali puhui uudesta, koko maan kattavasta Jumalan lasten yhteisöstä, joka ei ollut enää inhimillisissä laeilla paloiteltavissa. Ja oikestaan tähän yhteisöön kuuluvatkin ne kristityt, jotka elävät hengessä, eivät itse enää laita rajoja ihmistem välille. Se on salaisuus, joka koko ajan on enemmän aukeamassa....

Uusi kansa Ef 2:11-22

2006-04-17T00:08:00.000-07:00

Kansat suhtautuvat aina toisiin asenteella me- he. Juutalaiset toimivat näin. Muut olivat pakanoita. Kreikkalaiset toimivat näin, -muut olivat barbaareja. Sinäkin toimit näin, sinulla on vain eri ajattelutapa siinä, kuka on me, kuka he. Mutta kun Kristus loi uuden kansan, katosi keinotekoinen jaottelu, me ja he. Kun Kristus poistaa meistä itsevanhurskauden, silloin myös muut tavat lokeroida elämää ja ihmisiä muuttuu. Paavali, vaikka hän hahmotti, kuinka jotkut juutalaiskristityt korostivat eroa juutalaiskristittyjen ja pakanoiden välillä, julisti, että Kristuksessa rajat ovat kadonneet. Voimme kokea olevamme siinä määrin osa Jumalan uutta kansaa, kun käsityksemme omasta erinomaisuudesta ts. omavanhurskaus ei synnytä rajoja meissä suhteessa toisiin kristittyihin.

Sydänsuruja Ef:2:1-10

2006-04-16T03:45:00.000-07:00

Osalla kristityistä, jotka ovat erityisen avoimia kaikkeen uuteen on käyttövoimanaan oma syyllisyyden tunne ja omat ongelmat. Ja avoimuus uudelle perustuu juuri tähän. He etsivät ihmistä tai opettajaa, joka voisi innostaa heitä, rohkaista heitä ja auttaa heitä. Kokemaan syvemmin, kasvamaan, etenemään. Käyttövoimanaan hengelliset sydänsurut, Mielestäni suurin osa kristityistä etsii evankeliumia. He ovat kuulleet anteeksiannosta sanoman, tarvitsevat sitä päivittäin, mutta aivan kuin Luther, heitä rassaa oman sydämensä kovuus, tai tunne siitä, että he ovat jotenkin erossa Jumalasta. Osa on alistunut, "me ollaan kaikki näin syntisiä " -ajatteluun, osa etsii ulkopuolista karismaattista voideltua pelastajaa/uutta pokkaria, ja osa on löytänyt Jumalan sanan pohjalta uuden identiteetin. Tajun siitä, että saan tällaisena uskoa vanhurskauden, lapseuden ja asemani Kristuksessa todeksi. Mutta vain kolmas ryhmäs voi elää vapaudessa, ilman huonoden tunnetta. Siksi osa pääsiäiskirkoista on huonoa tetteria, jos sanomana on pelkkä tyhjä hauta, tai jotain tuonpuoleista, jos perussanoma siitä, että saamme elää uutta elämää Kristuksessa jo nyt - puuttuu. Efesolaiskirjeen sanoma Kristuksesta on selkeä. Ekaluvussa kerrottiin, mitä kaikkea lupauksia meillä on taivaallisissa. Nyt tässä luvussa kerrotaan, kuinka minut on tehty eläväksi. Minut on herätetty kuolleesta tilasta, jossa olin synnin orjana, jossa minulla ei ollut tajua Jumalsta, ja asetettu elämään elämää Kristuksen kanssa. Pääsiäisen sanoma on message uudesta todellisuudesta, joka on totta minulle, mutta minut ankkuroi tuohon todellisuuteen Jumalan sana, eikä ensisijassa omat kokemukset. Mutta vasta oman kriisin kautta avaudun etsimään Jumalan sanan ratkaisua siihen, kuinka en saa vain anteeksi, vaan Kristus muuttaa sydämen! Kuinka uskolla otan vastaan uuden identiteettini. Kommentoi vaikka nimettömänä, miten oma kokemuksesi ratkaisusta syyllisyyden ongelmaan, täsmää heittoihini. Klikkaa alla olevaa comments -kohtaa.

Missä on elämä, siellä on yhteys Ef 1:15-23

2006-04-15T01:27:00.000-07:00

Maailmalla on paljon "uuden elämän " seurakuntia. Yhteisöjä, joissa hahmotetaan, että me kristittyinä elämme toisenlaista elämää, kuin mitä ympäröivä maailma elää. Joiden jäsenten keskuudessa on ymmärrys, että meissä vaikuttaa Jumalan voima, joka synnyttää myös keskinäisen rakkauden. Näin pääsiäisenä hahmottaa entistä paremmin sen, että uskonpuhdistus myös pääsiäisen vietossa olisi tarpeeen. Pääsiäinen on juhla niille, jotka tietävät olevansa irti orjuudesta. Ihmisille, jotka ymmärtävät olevansa Kristuksen elävä ruumis tässä maailamassa. Joka muostuu yksittäisistä toisiaan rakastavista ihmisistä. Sillä ilman yhteyttä totuus ei ole tullut todellisuudeksi. Paavali iloitsi efesolaisten uskosta ja rakkaudesta. Elävään seurakuntaan kuuluu nämä kaksi ulottuvuutta. Luottamus, usko Jumalaan, ja seurakunnan keskinäinen rakkaus. Keskinäinen rakkaus on hyvä tsekkaus siitä, onko uskomme vasta pään tietoa vai onko se koskettanut sydäntä. Vain niistä ihmisistä, jotka rakastavat toisia kristittyjä, voi muodostua elävä seurakunta. Liian usein me olemme kiinnostuneempia jostain pikkujutusta, ongelman ratkaisusta, mutta into Jumalasta ja hänen seuraukunnastaan uupuu. Miksi? Paavali rukoilee seurakunnan puolesta, että heidän sisäiset silmät avutuisivat näkemään Jumalan rakkauden. Eli että he saisivat ilmestystä, että he myös tunnetasolla olisivat innostuneista Jumalan armosta ja voimasta. Jännä asia. Ajatus, että minun tulisi rukoilla ilmestystä, Jlan kosketusta, koska ilman sitä uskoni jää kuivaksi pään tiedoksi. Tarvitsen tätä sanaa tutkiessani, mutta tarvitsen tätä myös muille, joille jaan sanaa. Minun on turha olla innostunut musita asioista, jos olen menettänyt intoni Jeesukseen ja hänen seurakuntaansa.

Turhaa surkuttelua ja muuta Ef 1:1-13

2006-04-14T23:58:00.000-07:00

Meikäläinen pääsiäisen vietto on minusta kieroutunutta. Pääsiäinen on juhla, jolloin juhlitaan maailmanhistorian merkittävintä voittoa - Kristuksessa avautui ihmiskunnalle mahdollisuus vapautua synnin ja kuoleman vallasta ja elää ilman syyllisyyttä Jumalaan luottaen tehden hänen tekojaan. Silloin koko pääsiäisen sanoma tulee todellisuudeksi kansassa, joka elää tätä elämää. Meidän tapamme elää pääsiäistä taas korostaa pitkäperjantaita, kärsimyksiä ja tyhjää hautaa. Useimmiten meiltä myös unohtuu, mikä on se orjuus, mistä Kristus meidät vapautti. Sairas masokistinen mentaliteettimme sensijaan kehittää pitkäperjantaistakin kärsimysjuhlan. Kristityt "unohtavat elävän Kristuksen", ja alkavat elää, kuin Jeesus olisikin kuollut ja tappio koettu. Lakkaamme elämästä iloamme todeksi, ja näyttelemme "Jumalan kuolemaa". Jos ajattelet mitä muuta voittoa juhlitaan niin, että varsinanen voitto unohtuu, ja koko kansa murehtii yksittäisen taistelun tappiota julkisella surupäivällä. Tulee mieleen yleisinhimillinen taipumus. "Antaudun oikein Jeesuksen kärsimyksien miettimiseen, niin Jumala tykkää minusta. Ehkä saan jotain siunauksiakin". Minusta päivän lukuannoksemme kuvaa tilannetta aivan toisin. Siinä Paavali kuvaa, mitä ovat ne hengelliset siunaukset, jotka ovat jo nyt minulle annetut Ktristuksessa. Sensijaan että elämä keskittyisi siihen, että yritän itseäni muuttaa/kokea juttuja, saan uskoa, että Kristus on antanut minulle jo nyt nämä siunaukset lahjaksi. Ja jumalan perheen jäsenenä voin iloita näistä jo nyt omista kokemuksistani riippumatta. Lupausten uskomisesta seuraa kokemus, eikä päinvastoin.

Da Vinci Code - leffa -mahdollisuus?

2006-04-12T14:53:00.000-07:00

Da Vinci Code -kirja löi läpi radikaalisti. Pseudototuus myi hyvin. Ja varsinainen leffa on vasta tulossa. Mutta sen sijaan, että pitäisimme sitä ongelmana, se onkin mahdollisuus, tilanne, joka voi antaa hyvän lähtökohdan puhua Jeesuksesta ja saada näkemystä mihin ihmiset uskoo. tsekkaa sivu http://www.thedavincidialogue.com/news.cfm?NewsID=171

Kohti kypsyyttä Gal 6: 11-18

2006-04-12T13:53:00.000-07:00

Mistä voi tietää, että ihminen on kasvanut kristittynä? Mm. siitä, että hän on vähitellen tullut välinpitämättömämmäksi sen suhteen, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat. Jotenkin Jumalan kouluun kuuluu se, että Kristusta seuratessamme samme turpiimme, ja opimme olemaan vähemmän riippuvaisia ihmissuosiosta kuin Jeesuksen hyväksymisestä. Silti siunaten toisia ihmisiä. Niin että kuljemme omaan suuntaamme, samalla eläen niin, että voimme siunata niitä, jotka väheksyvät meitä, ja ovat eri mieltä asioista. Huomioni mukaan Jumala jollaina tavalla testaa meitä, katsoen katkeroituuko sydämemme kun meidät hylätään. Paavali toteaa, että juutalaistajien päämotiivi oli se, että he halusivat välttää vainot, ja siksi puhua ympärileikkauksen puolesta. Ja lisäksi saada omaa meriittiä. Mitä Paavali puhuu kertoessaan kerskaavansa vain Kristuksen rististä? Siinä hän näkee vanhan Paavalin ristiinnaulittuna ja uuden nouseen yhdessä Kristuksen kanssa. Muodollinen riitti, ympärileikkaus tai kasteveden määrä ei ole oleellinen suhteessa siihen, onko ihminen uusi luomus. Sillä kristitty on ihminen, joka ei keskity lihanjalostukseen, vanhan aaatun paranteluun, vaan iloitsee uudesta saamasta identiteetistä Kristuksessa.

Miten suhtaudut lipsujiin... Gal 6:1-10

2006-04-12T13:21:00.000-07:00

On sanottu, että kristillinen kirkko on ainoa armeija, joka ampuu omat haavoittuneensa. Eli kun joku on lipsunut, langennut, haavoittunut eikä kestänyt kiusausten paineessa, niin silloin seuraksena on useimmiten se, että tätä henkilöä kartetaan, häneen suhtaudutaan väheksyen tai hänet tuomitaan. Paavalin esimerkki oli täysin toisenlainen. Kuudennen luvun alussa hän haastaa menemään tämän ihmisen rinnalle, ilman mitään ylemmyyden tunnetta, vain tukemaan häntä. Rakastamaan häntä. Kertomaan hänelle, että sydämesi on edelleen avoin hänelle. Tämä on ainoa mahdollinen suhteutumistapa, koska me emme saa ryhtyä "lain edustajiksi", joka syyttää, vaan olla Kristuksen ääni, joka toimii kuin isä tuhlaajapoikakertomuksessa, tai laupias samarialainen, joka auttaa ryöstön kohteeksi joutunutta. AA -toimii näin. Siinä porukkaa yhdistää tieto, minäkin voisin olla tuon sijassa, ja ei tule mitään ylemmyyttä. Haastava kohta. Kuinka moni seurakunta välttääkään tietyn synnin harrastajia. Ja kuitenkin. Ihminen, joka on langennut, hänellä ei ole ollut tahdonvoimaa. Et voi syyllistää häntä siiitä. Vaan voiman, joka muuttaa elämää tulisikin tulla häneen toisten ihmisten rakkauden kautta. Armona joka kantaa. Elävän Kristuksen ruumiin kautta, näkyvän -ei vain näkymättömän Jeesuksen kautta. Edelleen tämä puhuu siitä, että ilman rakastavaa suhtaustumista emme pysty korjaamaan pahaa. Vapauttamaan ketään pahan vallasta. Vastustaa vihaa vihalla. Pahaa voimalla. Vaan ymmärtäen, että jos ihmiset ovat valheen sokaisemia, niin totuuteen kuuluu rakkaus, muutoin me hoidamma vain omaa haluamme olla oikeassa. Ja koemme olevamme parempia.

Et voi olla TÄYSIN vapaa Gal 5:12-24

2006-04-10T14:25:00.000-07:00

Vapaus laista on todellisuutta vain silloin, jos luovumme vapaudestamme rakastaaksemme muita. Ilman vapaudestamme luopumista on seurauksena korostunut itsekkyys. Tästä liene kyse suurimman osan nykykristittyjen kohdalla. He uskovat armoon ja elävät itsekeskeistä elämää. Ja todellisuudessa ns. LIHA herkuttelee ja saa vallan. Mutta emme voi elää kristittyinä, jos me emme antaudu itseämme suuremman näyn, Kristuksen palvelijoiksi. Niin että se koskettaa aikaamme, rahaamme ja ihmissuhteitamme. Sillä kaikki se elämä, mikä ei nouse rakkaudesta, on lihan hedlmää. Omavaraista. Ja vain ollessamme rakkauden, hengen kuljetettavina, voimme olla vapaita laista. Tätä taustaa vasten kaikki hengellinen toiminta jossa ei ole rakkautta, on tuohoon tuomittua. Sellainen uskonnollinen suorittaminen on huoruuden tai juopumuksen tasoa. Se pohjautuu ajatukseen, että olen maailmankaikkeuden keskipiste...itsesäälissä tai suuruudenhulluudessa. Siksi jopa perinteinen syntikeskeinen suomalainen julistus on tuottanut hyvin itsekeskeisiä ihmisiä, kun he pyörivät oman itsensä ympärillä. Pyhä Henki ei tee tätä automaattisesti. Paavali kehottaa vaeltamaan Hengessä. Välttämään turhaa kunnia yms. Kyse on päivittäisestä kuolemisesta omalle lihalle.

Vapaus ja rakkaus Gal 5:1-12

2006-04-09T10:28:00.000-07:00

Minusta Galatalaiskirjeen painopiste on, että siinä kielletään määrittelmästä ihmistä suorituksien ja tekojen kautta. Kristityn elämä muodostuu elämästä Hengessä. Ajattele itse. Jos kristittynä elämisen ihanteeksi olisi Jeesukseen uskomisen lisäksi otettu esim. yksi hyvä teko /päivä ja kirkossa käyminen/viikko, niin hetken kuluttua olisi joukko ihmisiä, jotka käsvisivät kirkossa joka päivä, ja tekisivät 5 hyvää tekoa/viikko. Ja väheksyisivät muita vähemmän hengellisiä. Painopiste siirtyisi pois uskon suhteesta Kristukseen, luuisimme ilahduttavamme Jumalaa tekiessämme noita "extra tekoja". Samalla syntyisi jakautumista ihmisten välillä. Vapaus Kristuksessa merkitsee juuri vapautta lain ohjeista, ja mahdollisuutta toimia Kristuksen omina. Silloin kun sanan ja rukouksen harjoittaminen horjuu, menetämme automaattisesti vapauden ja alamme seurata omaa itsekästä luontoamme, tai sitten miellyttää muita. Vapaus on todella vain Kristuksessa. Eläminen lupausten varassa on mahdollista vain lupauksissa, sanassa kiinni pysyen.Ilman Kristusta olemme synnin orjia. Orjuus on uskonnollista suorittamista. Kyse on siis siitä, mille uskon luottamuksemme rakentuu! Jumalan lupauksille vai omille teoille? On yksi testi, joka testaa, nouseeko toimintani lihasta vai rakkaudesta. Testilause löytyy Gal 5:6; tärkeintä on rakkauden kautta vaikuttava usko. Siis rakkautena ilmenevä usko. Tämä maailma on täynnä liikkeitä jotka vastustavat jotain, aborttia, rotusortoa, köyhyyttä tai rikkautta. Mutta suurin osa perustuu ihmisen kipuun, jos pohjalla ei ole rakkautta. Se on todellinen mittari sille, onko se Jumalasta ja Jumalan hengestä. Sillä voimme vastustaa vääriä asioita , mutta väärällä motivaatiolla. Vai voiko?

Ei ole helppoa elää lupauksen varassa Gal 4:21-31

2006-04-08T22:39:00.000-07:00

Jumala oli luvannut Aabrahamille pojan. Aika kului, ja Aabrahan tuli vaimoinen kärsimättömiksi. Ja järjestivät itselleen lapsen jalkavaimon kautta. Oli vaikea elää lupauksen varassa. Oli helpompi ryhtyä itse toimeen. Kuitenkin Jumala vastasi antamalla Aabrahamille ja Saaralle pojan 14 vuotta myöhemmin. Jumala kieltäytyi ottamasta Aabrahamin omaa inhimmillisesti järjesteltyä poikaa osaksi lupauksen ketjuaaan, vaan hän antoi Iisakin syntyä Saaralle hänen ollessaan 90 vuotias. Paavali kuvaa lain noudattamista tällaisena inhimmillisenä ratkaisuyrityksenä miellyttää Jumalaa, jota Jumala ei ota vastaan. Sen sijaan Jumala luo lupauksen voimasta uuden kansan, kristityt, jotka saavat pelastuksen Kristuksen kautta, ja jotka eivät voi itse kerskua siitä, mitä tekevät, koska itse Kristus tekee sen heissä. Paavali toteaa, että inhimmilisesti syntynyt ja Hengen vaikutuksesta syntynyt ovat sodassa toistensa kanssa. Tämäkin on äärimmäisen totta. Aina kun on ollut joku uusi herätys, niin edellinen ulkoista puolta painottava sukupolvi on riidassa uuden sukupolven kanssa, joka elää hengen vapaudessa, ja ei "riittävästi" arvosta traditiota. Tässäkin lain noudattajat ovat orjan lapsia, samoin kuin aikaisemmin lain noudattajat olivat orjan kasvatettavia. Ja me taas, olemme vapaan naisen lapsia, jotka ovat syntyneet lupauksesta. Meidän tapauksessamme laki on joku ulkoinen opeteltu määritelmä siitä, millainen on kristitty. Vaaramme on jatkuvasti lakata seuraamsta Jumalan ääntä, ja alkaa toteuttaa jotain toimintatapaa, josta puuttuu rakkaus motiivina.

Tietoisesti hurskas vai Kristuksen kaltainen Gal 4:8 -20

2006-04-08T03:52:00.000-07:00

Juutalaisilla oli laki, jonka alla he olivat. Pakanoilla, galatalaisilla oli ollut omat, yhtä ahdistavat uskomuksensa voimista, jotka kontrolloivat heitä, joiden alaisuudessa he olivat. Siksi galatalaiset olivat tulleet Jumalan luo, koska he olivat halunneet pelosta vapauteen. Siksi heistä oli tullut Kristuksen omia, koska he tiesivät, että heidän Jumalansa eivät olleet tarjonneet elämää. Nyt oli vaarana, että he ampuivat toiselta puolelta ohi. Kristus oli tuonut heille vapauden pakanuuden ohjeiden mielivallasta. Ja nyt nämä galatalaiset halusivat ajautua Lain ohjeiden mielivaltaan. Koska jollain tavalla he arvostivat juutalaisia riittejä, olihan juutalaiset pyhä kansa. Syynä varmaankin se, että he halusivat saada ihmisten, siis myös juutalaisten arvonantoa." Siirry uskosta tekoihin, ole jotain ERITYISTÄ!" Kun Paavali kertoi tulleensa sellaiseksi kuin galatalaiset, mitä hän tarkoitti? Hän oli hylännyt juutalaisten uskonnolliset käyttäytymisohjeet ,hän halusi olla vain Kristuksen palvelija. Hän kutsui heitä olemaan vapaita niin kuin hän itse oli!! Sellaisia, joissa Kristus saisi muodon. Meillä on aina kaksi vaihtoehtoa. Joko me haluamme olla Kristuksen kaltaisia, tai me otamme pienemmän tavoitteen ja luomme inhimilliset oheet/moraali säännöt käyttäytymisellemme! Hurskaan ohjeistuksen. Juutalaistajien perusmotiivi oli tehdä galatalaisiset riippuvaisiksi heistä. Galatalaiset olivat avoimia heille, koska Galatalaisille oli mahdollisuus olla JOTAKIN, kun Paavalin viesti oli, että KRISTUS halusi olla heissä. Riittääkö sinulle olla Kristuksen kaltainen, vai haluatko määritelmän, jota muuta ihmiset katsovat ylöspäin?

Ajatuksia ihmisten avoimuudesta evankeliumille

2006-04-08T01:18:00.000-07:00

How to recognize spiritual receptivity in your community by Rick Warren If you want your ministry to maximize its evangelism effectiveness, you need to focus your energy on the right soil. That’s the soil that will produce a hundred-fold harvest.Rick Warren Pastor, you’re surrounded by dirt. To be more precise, you’re surrounded by soil – all kinds of soil. In your community, you have people who are ready to respond to the Gospel and people who aren’t. Your job is to isolate the good soil and plant your seed there. Jesus clearly taught this notion of spiritual receptivity in the Parable of the Sower and the Soils (Matt. 13:3-23). Like different kinds of soil, people respond differently to the Good News. Everyone is not equally ready to receive Christ. Some people are very open to hearing the Gospel and others are very closed. In the Parable of the Sower, Jesus explained that there are hard hearts, shallow hearts, distracted hearts, and receptive hearts. If you want your ministry to maximize its evangelism effectiveness, you need to focus your energy on the right soil. That’s the soil that will produce a hundred-fold harvest. Take a cue from those who work with actual dirt. No farmer in his right mind would waste seed, a precious commodity, on infertile ground that won’t produce a crop. In the same way, I believe careless, unplanned broadcasting of the Gospel is poor stewardship. The message of Christ is too important to waste time, money, and energy on non-productive methods and soil. We need to be strategic in reaching the world. We should focus our efforts where they will make the greatest difference. If you look closely, you’ll see that even within your church’s target group there are various pockets of receptivity. Spiritual receptivity comes and goes in people’s lives like an ocean tide. People are more open to spiritual truth at certain times than at others. Many factors determine spiritual receptivity. God uses a variety of tools to soften hearts and prepare people to be saved. Learn more about effectively reaching your community! If you want to learn more about how to reach out to the unchurched in your community, don’t miss the upcoming Purpose Driven Church conference at Saddleback Church, May 13-16. During the conference, you’ll learn more about Rick Warren’s purpose driven plan to turn spiritual seekers into committed believers armed to share the Good News locally and globally. So who are the most receptive people? I believe there are two broad categories: people in transition and people under tension. That’s because God uses both change and pain to get people’s attention and make them receptive to the Gospel. People in transition: Any time people experience major change, whether positive or negative, they develop a hunger for spiritual stability. This has occurred in America during the last several years. The massive changes in our world have left us frightened and unsettled and has produced an enormous interest in spiritual matters. Alvin Toffler says that people look for “islands of stability” when change becomes overwhelming. This is a wave the Church needs to ride. People are also more receptive to the Gospel when they face changes like a new marriage, a new baby, a new home, a new job, or a new school. That’s why churches can generally grow faster in newer communities where new residents are continually moving in than in stable, older communities where people have lived for 40 years. People under tension: God uses all kinds of emotional pain to get people’s attention: the pain of divorce, death of a loved one, unemployment, financial problems, marriage and family difficulties, loneliness, resentment, guilt, and other stresses. When people are fearful or anxious, they often look for something greater than themselves to ease the pain and fill the void they feel. I claim no immaculate perception on the list I want to share with you. This is not a scientific study. But based on my many years of pastoring, I offer the following list of what I believe have been the 10 most receptive groups of people that we’ve reached out to at Saddleback: Second-time visitors to your church (unbelievers who come, regardless of the reason) Close friends and relatives of new converts People going through a divorce Those who feel their need for a recovery program (any type: alcohol, drugs, sexual, etc.) First-time parents Terminal illness of self or family member Couples with major marriage problems Parents with problem children Recently unemployed/major financial problem New residents in the community A great benefit of focusing on receptive people is that you don’t have to pressure them to receive Christ. I tell my staff: “If the fruit is ripe, you don’t have to yank it!” It usually takes about five times more energy to reactivate a disgruntled or carnal member than it does to win a receptive unbeliever.Rick Warren Your church might make a goal of developing a specific program or outreach to each of the most receptive people groups in your community. Of course if you begin to do this someone is likely to say, “Pastor, I think that before we try to reach all these new people we should try to reactivate all the old members that have stopped coming.” This is a guaranteed strategy for church decline! It doesn’t work. It usually takes about five times more energy to reactivate a disgruntled or carnal member than it does to win a receptive unbeliever. I believe God has called pastors to catch fish and feed sheep – not corral goats! The truth is that some of your inactive members probably need to join somewhere else for a number of reasons. Growing churches focus on reaching receptive people. Non-growing churches focus on re-enlisting inactive people. Once you know who your target is, who you are most likely to reach, and who are the most receptive people in your target group, then you’re ready to establish an evangelism strategy for your church. So my suggestion to you is this: start checking the soil. Until next week, Rick

Orjuus vai vapaus Gal 4:1-7

2006-04-08T00:21:00.000-07:00

Roomalaisessa kulttuurissa oli mielenkiintoista se, että usein lapsten kasvattaminen oli uskottu orjan tehtäväksi, koska isä oli etäinen auktoriteetti, hän oli poissa. Paavali kuvasi ihmisiä - juutalaisia - tässä tilanteessa, jossa Jumala tuntui etäiseltä, ja laki, -orja, koulumestari - kasvatti heitä tiettyyn Jumalan asettamaan päivämäärään asti. Sitten Jumala Jeesuksen kautta lähetti lapseuden hengen, jolloin etäällä oleva Jumala tuli lähelle, jolloin lakkasimme olemasta orjan alaisuudessa ja meistä tuli vapaita. Ennen tätä olimme kuin orjat, koska olimme orjan alaisuudessa. Mielenkiintoista ajatuksenkulussa on se, että eräänä päivänä lapsi saadessaan talon haltuunsa oli isäntä entiselle kasvattajalleen. Niin, annammeko me talon haltijoina edelleen orjan komentaa meitä? Mielenkiintoista - kommentoikaa?

Takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan Gal 3:19-29

2006-04-07T23:57:00.000-07:00

On olemassa kahdenlaisia juttuja, sopimuksia ja lupauksia. Kun lapselle tehdään lupaus menosta Linnanmäelle, lapsen tilanne huononee, jos ehdoksi myöhemmin laitetaan lapsen hyvä käyttäytyminen. Jumala oli tehnyt lupauksen Aabrahamille, ja tietyssä vaihessa muutti sen diiliksi - antoi lain, ja siihen kuuluvat ehdot. Tässä Paavali sanoo, että Aabrahamille annettu lupaus on vielä voimassa, se tuli voimaan Jeesuksessa, mutta laki, väliaikainen sopimus oli tehty vähäksi aikaa odottamaan Jeesusta. Laki on itsessään neutraali, se kertoo, mikä on hyvää. Mutta koska ihminen on epätäydellinen, niin laki samalla osoittaessaan sen, mikä on hyvää paljastaa, että ihminen ei pysty siihen. Laki parhaimmillaan toi ihmisille käsityksen Jumalan tahdosta, ja sen, että he eivät voi täyttää sitä. Siksi Jumala loi monimutkainen uhrisysteemin Israeliin, ratkaisemaan syyllisyys ongelmaa. Paavali sanoo, että nyt diilin aika on loppu, ja siirrymme lupaksen aikaan, jossa uskon kautta me saamme sen vanhurskauden, josta aikaisemmin vain haaveilimme. Voiko selvemmin sanoa sitä, että paluu takaisin lupauksen aikakauteen toteutui? Lupauksen aikakausi merkitsee myös sitä, että kaikki hengellinen ylemmyys ja alemmuus juutalaisten ja pakanoiden, miesten ja naisten väliltä on ohi. Kaikki saavat identiteettinsä suoraan Jumalalta. Muodostavat yhden perheen.

Hengen varassa Gal 3:1-18

2006-04-06T02:41:00.000-07:00

Evankelioinnissa on usein menetelmänä ilmaisu " voit tulla uskoon, kun vain otat Jeesuksen herraksesi". Samalla -usein - synnytetään ongelma, kun uskoon tullut ei hahmota, mitä uskossa eläminen on. Liian monet luulevat, että kristillinen elämä on joko rukousta tai käskyjen noudattamista. Mutta kristillinen elämä on ilmaistu Gal 2:20 kohdassa, jossa puhutaan Kristuksen asumisesta meissä. UUdesta todellisuudesta. Ja nyt Gal 3:2-5 on sen kohdan selvittämistä, mitä tämä on käytännössä. Room 8:9 sanoo, että kristityksi tuleminen ja Pyhän Hengen saaminen ovat sama asia. Uskoon tulossa ei siksi ole kysymys vain mielipiteen muutoksesta, vaan Hengen kuljetettavaksi suostumisesta. Ja Galatalaiskirje ilmaisee, mitkä ovat tekijöitä, jotka ilmaisevat Hengen toimivan elämässämme. 1) Gal 3:5 sanoo, että uskossa kuuleminen vaikuttaa ihmeitä, 2)Gal 4:6 puhuu siitä, että toinen merkki Hengen läsnäolosta meissä on meissä oleva syvä varmuus siitä, että Jumala on isämme, ja me hänen lapsiaan. Näiden kahden lisäksi tulee vielä kolmas 3)Hengen hedelmä on rakkaus, Gal 5:22. Nämä kolme kohtaa yhdessä vakuuttavat meille uudesta todellisuudesta, jossa saamme elää. Hengen ja lihan varassa elämisen synonyymeja ovat uskon kuuliaiuus vs. lain teot. Lihan varassa elämistä on kaikki, missä olemme itsenäisiä, missä Jumalan rakkaus ei ole voimamme. Ok, lihallisia asioita ovat syntisyys, huono elämä, mutta Paavalilla todelisuudessa jopa oikea opillisuus ilman rakkautta tai Jumalan antmaa suuntaa on lihallisuutta. Kristuksen voimasta irrallaan oloa.

Luvattuja otteita Lutherilta.. Baabelin vankeudesta

2006-04-02T01:57:00.000-08:00

Jos heidät voitaisiin pakottaa myöntämään, että me kaikki, jotka olemme kastettuja, olemme samalla tavoin pappeja, niin kuin todellisuudessa olemmekin, ja että virka on annettu heille vain meidän suostumuksellamme, niin silloin he samalla tietäisivät myöskin sen, ettei heillä ole mitään <<<0475>>> muuta oikeutta hallita meitä, kuin minkä me olemme vapaaehtoisesti antaneet heille, sillä 1. Piet. 2:9 sanotaan: »Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto ja pyhä heimo.» Sen tähden me kristityt, niin monta kuin meitä onkin, olemme kaikki pappeja. Mutta ne, joita me sanomme papeiksi, ovat meidän valitsemiamme palvelijoita, jotka tekevät kaikki tehtävänsä meidän nimessämme. Pappeus on siis vain palvelusta. Niin sanotaan myös 1. Kor. 4:1: »Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina.»Tästä seuraa, että se, joka ei julista sanaa, vaikka kirkko on hänet siihen kutsunut, ei suinkaan ole mikään pappi ja ettei papiksi vihkimisen sakramentti ole mitään muuta kuin eräs muoto valita seurakunnalle saarnaaja. Jumala kuvailee Malakian kautta pappia seuraavasti: »Sillä papin huulten pitää tallettaman tietoa, ja opetus etsitään hänen suustansa, sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja» (Mal. 2:7). Ole sen tähden varma siitä, että se, joka ei ole Herran Sebaotin sanansaattaja tai joka niin sanoakseni on kutsuttu muuhun kuin palvelemaan sellaisena, ei suinkaan ole mikään pappi. Siitä Hooseakin sanoo: »Koska sinä hylkäsit tiedon, hylkään minäkin sinut, niin ettet enää saa olla minun pappinani» (Hoos. 4:6). Sillä siitä syystä heitä sanotaankin »pastoreiksi» (paimeniksi), että heidän tulee paimentaa, se on: opettaa. Sen tähden ne, jotka on vihitty vain pitämään kanonisia hetkiä ja toimittamaan messu-uhreja, voivat kyllä olla paavillisia, mutta eivät kristillisiä pappeja, koska he eivät saarnaa eikä heitä ole edes kutsuttu saarnavirkaan. Niin, tästä seuraa, että tuollainen pappeus on kokonaan saarnavirasta eroava sääty. He ovatkin vain rukoilevia ja messuavia pappeja, se on: eräänlaisia eläviä epäjumalankuvia, jotka huolimatta papin nimestään ovat kaikkea muuta kuin pappeja. He ovat samanlaisia pappeja kuin Jerobeamin Beet-Aavenissa kansan pohjasakasta vihkimät papit, jotka eivät kuuluneet Leevin sukuun.<<<0476>>>Huomaat nyt, miten kirkon kunnian on käynyt: koko maa on täynnä piispoja, pappeja, kardinaaleja ja hengellisiä, joista kukaan ei kuitenkaan katso saarnaamisen kuuluvan virkaansa, ellei heitä ole kutsuttu siihen uudella, sakramentaalisesta eroavalla vihkimyksellä. Jokainen pappi arvelee täyttävänsä sakramenttinsa mumistessaan huuliaan liikuttaen rukouslukunsa ja suorittaessaan juhlalliset messunsa. Eikä hän koskaan todella rukoile rukoushetkinään tai jos rukoilee, tekee sen vain omasta puolestaan. Kaikkein suurin epäkohta on, että hän tarjoaa messujaan uhreina, vaikka messu todellisuudessa on sakramentin käyttämistä. On siis aivan ilmeistä, että papiksi vihkiminen, joka muka sakramenttina tekee sellaisista ihmisistä hengellisiä, todellakaan ei ole muuta kuin pelkkää ihmiskeksintöä, <<<0476>>> joka ei tiedä mitään todellisesta kirkosta, papistosta, sanan palveluksesta eikä sakramenteista. Tällä »sakramentilla» onkin siis arvoisensa papit. Näiden erehdysten ja tämän sokeuden lisäksi tulee vielä seuraava pahempi vankeus: erottuakseen vielä enemmän muista, muka epäpuhtaista kristityistä nämä papit ovat kuohineet itsensä niin kuin muinaiset Kybelen papit, gallialaiset, alistumalla suuresti ulkokultaiseen naimattomuussääntöönsä. ...klikkaa allaolevaa kirjekuorta ja laita meili sille, joka ehkä haluaisi osallistua keskusteluun...

Jeesus, perustelu riittien rikkomiseen Gal 2:15-21

2006-04-01T22:28:00.000-08:00

Paavali jatkaa tässä puhumalle me -muodossa itsestään ja Pietarista. Vaika hän alussa oli kriittine Pietarille, niin tässä hän laittaa heidät molemmat samalle viivalle. Todeten, että he ovat alkaneet uskoa Kristukseen, koska lain tekoja tekemällä ei voi tulla kelvolliseksi Jumalalle. Jos painopiste on siinä, mitä minä teen/olen tehnyt, jää jäljelle epävarmuus Jumalan hyväksymisestä.. Ja vaikka Paavali alussa tylysti kuvasi suhdettaan Pietariin, niin jakeessa2: 20 hän tuo esiin sen, mikä on yhteyden perusta. Heissä elävä Kristus. Ja ennen tätä kohtaa Paavali alkaa puhua syntisyydestä jo "me-muodossa". Löytäen pelastuksen yhteyden, joka yhdisti häntä ja Pietaria. Kun Paavali tässä viittaa Kristukseen syntiin rohkaisijana, niin se liittyy ennen kaikkea siihen, että hän myöntää seremoniallisen lain rikkomisen, josta koko keskustelu lähti liikkeelle. Kristus on hänessä "syypää siihen että ´hän ei enää noudata Juutalaisten seremoniallista lakia, mutta askel on perusteltu, seremonia laki itsessään on voimaton, joten sitä ei tarvitse noudattaa. Lähestymme Galatalaiskirjeen ydinalueita. Missä määrin laki vaikuttaa siihen, miten arvioimme muita ja itseämme. Paavalille oli selvää, että ihmiset, jotka lain edessä tunsivat itsensä syntisiksi tarvitsivat Kristusta. Näin hän, samalla kun hän myönsi sen, että itsessämme olemme syntisiä emmekä selviä lain avulla,suorittamalla , uskalsi hylätä syntisen ihmisen identiteetin. Se lakkasi olemasta, kuten hän jakeessa 20 puhuu siitä, että hän kuoli Kristuksen kanssa ristillä. Ja nyt hänen todellinen identiteetinsä on hänessä elävä Kristus. Meidän tavoitteemme on alkaa puhua kuin Paavali, että en enää elä minä, vaan Kristus minussa. Ottaa vastaan omalle kohdalle Raamatun sanoma, että "minussa oleva vanha Aatu on kuollut". Koko hengellinen pyhityselämäni alkaa sen todeksi tunnustamisesta vastoin kokemuksiani. Koska vain silloin pohjana on Jumalan teko. Heti kun alan olla hengelliseen elämääni tyytyväinen sen pohjalla mitä olen tehnyt, alan taas lähestyä "lain täyttäjän" identiteettiä. Uusi identiteetti kelpaa vain sellaiselle ihmiselle, joka on alkanut olla toivoton siihen, miksi minä yhä uudelleen teen syntiä. Hän on ehkä kuullut hyväksi uutiseski sen, että Jla anta syntejä anteeksi. Mutta elettyään muutaman vuoden elämää anteeksi-tein syntiä_anteeksi -tein syntiä, ja saavutettuaan sikasyntisen identiteetin, hän alkaa miettiä, täm'äkö on se uusi elämä. Ja silloin hän alkaa kaivat sitä pyhyyttä, Jonka Jla on hänelle lahjoittanut jo Kristuksessa.

Paavali nostaa profiilia. Gal 2:1-14

2006-04-01T19:53:00.000-08:00

Tässä luvussa Paavali kertoo ensimmäisestä "suuresta" kirkolliskokouksesta. Antiokian pakanakristittyjen edustajat Barnabas, Paavali ja Titus kohtasivat Jerusalemin kirkon todelliset johtajat, Jaakobin, Keefaksen ja Johanneksen. Nyt kysymyksessä oli se, saako Paavalin "ilmestyksessä "saama evankeliumi kirkon pomojen hyväksynnän. Juutalaiskristityt johtajat näyttivät vihreää valoa Paavalin evankeliumille. Kokouksessa olivat koolla myös "valeveljet" kolmantena osapuolena, jotka yrittivät painostaa Paavalia lain alle, mutta se ei onnistunut. Paavali kertoo, että Keefas ja kumppanit totesivat, että pakanat voivat olla kristittyjä ilman lakia. Kunhan auttavat köyhiä. Paavali kertoi tästä episodista Galatalaiskirjeessään - vastustaessaan "juutalaistajia" - osoittaakseen, että hänen pakanain evankeliuminsa on kirkon korkeimman johdon hyväksymä. Että Keefas (=Pietari) ja kumppanit eivät ole "lisävaatimusten " takana, vaatimassa uudenlaista evankeliumia. Samalla Paaavali paljastaa hämmentävän yksityiskohdan. Kun Pietari oli tullut Antiokiaan, hän oli ollut normaalissa yhteydessä ympärileikkaamattomien pakanakristittyjen kanssa. Mutta kun sinne oli tullut tiukkoja juutalaiskristittyjä, joiden mielestä aito juutalaiskristitty ei saa olla ateriayhteydessä pakanoiden kanssa - Pietari teki kompromissin. Varmaankin ajatellen " vältän nyt noiden tiukkapipoisten kaverien käynnin ajan pakanakristittyjen seuraa, niin he eivät laita liikkeelle mittään huhukampanjaa Jerusalemissa. Säilytetään rauha." . Muutkin tekivät näin. Oli syntynyt kahden tason kristittyjen ryhmät. Paavali suuttui. Hän sanoi että kaksinaismoraali riittää. Pietari oli saanut ilmestyksen Jumalalta Jopessa siitä, että "se on pyhää, minkä Jumala on puhdistanut". Ts. Jumala oli aikaisemmin kutsunut Pietarin hylkäämään ihmisten erottelun lain mukaan, ja nyt taas Pietarin selkärangattomuus tunki esiin. Paavali -lähes yksin - selvitti tilanteen. Edes ns. rauhan nimessä ei ollut ok luoda eritason hengellisiä ryhmiä seurakuntaan. Kaikki ne tilanteet, joissa seurakuntaan muodostuu pyhempien ja vähemmän pyhien ryhmiä ulkoisen käyttäytymisen perusteella, ovat pahasta. !! Kysymystä "oletko Hengen johtama" ei saa vaihtaa kysymykseen " pukeudutko näin" tai rukoiletko tietyllä tavalla. Kristityn määritelmä ei saa olla vain ulkoinen tunnusmerkki tai käyttäytyminen. Ja ulkoisen tunnusmerkin, kuten oordinaation käytöstä, ei saa olla seurauksena kahden kerroksen hengellisyys.

Usko ja innokkuus! Gal 1:11-24

2006-04-01T04:21:00.000-08:00

Paavalin elämässä tapahtui raju muutos, kun Kristus kutsui hänet. Jo ennen uskoon tuloaan Paavali oli innokas ja vilpitön toiminnassaan. Hän halusi antautua viimeisen päälle viemään eteenpäin asiaa, johon uskoi. Kuitenkin kun Paavali myöhemmin tarkastelee elämäänsä, hän ei arvosta intoaan ja vilpittömyyttään, sillä ne tekivät hänestä kristittyjen vainoajan. Ihmismielen mukainen evankeliumi sanoo, "hän on innokas ja vilpitön, ajaa hyvää asiaa, siis kyllä Jumala varmaan arvostaa häntä". Mutta ei! Jumalan edessä innokkuudellammme ja vilpittömyydellämme ei ole mitään merkitystä, jos intomme liittyy vääriin asioihin. Kun Paavali edellisessä elämässään oli innokas ja kiihkeä uskon puolustaja , hän pyrki ihmisten ulkoisen käytöksen muuttamiseen. Hän puolusti silloista juutalaista " kirkkoa", ja vastusti niitä , jotka olivat vaarana tälle ajattelulle. Käytännössä hän puolusti monia hyviä moraalisia asioita. Ihmiset olivat opettaneet totuuden hänelle, ja nyt hän halusi opettaa totuutta eteenpäin. Kontrolloida . Lähes väkisin. Mutta kun Jeesus kutsui hänet, hänelle ei ollut enää oleellista keskittyä ihmisten käyttäytymisen muuttamiseen, vaan luomaan heille yhteys Jumalan kanssa. Joka muuttaa heitä. Kontrolloijasta tulikin vapauttaja. Koen sympatiaa Paavalin kanssa. Tein vuosia hengellistä työtä miettien miten kirkon toiminnan saisi paremmaksi. Miten puheilla saisi ihmisten elämää muuttumaan. Eli MINÄ yritin muuttaa ihmisiä. Vaikkakin tekemään hyviä asioita. Mutta en oivaltanut, että minun tehtäväni ei ensi sijassa ole muuttaa ihmisiä. Sen tekee Pyhä Henki, kun ihmiset pääsevät lain ja vaatimusten alta pois. Siksi monet inhimmilliset organisaatiot ja kirkot kuuluvat evankeliumin vihollisten joukkoon, jos ne neuvovat ihmisille vain moraalia ja oppia, ilman että ne opettavat ihmisiä itse päivittäin elämään Pyhän Hengen johdossa. Kristityn vapautta voi olla vain siellä, missä ihmiset kuulevat Jumalan puhetta sydämelleen, ja tekevät sen mukaan.

Vapaudenjulistuksesi! Gal 1:1-10

2006-03-31T20:18:00.000-08:00

Galatalaiskirjettä on usein kutsuttu Kristittyjen vapaudenjulistukseksi. Sen oikea ymmärtäminen oli mm avain Lutherille uskonpuhdistukseen. Voimme sanoa, että Uuden testamentin sanoma kiteytyy profeetta Habakukin kirjan sanomassa ”vanhurskas on elävä uskosta”. Silloin Roomalaiskirje keskittyy pohtimaan sitä, mitä on ”vanhurskaus”, Galatalaiskirje tutkii sitä mitä on ”eläminen”, ja Heprealaiskirje pohtii sitä, mitä on ”usko”. Siksi Galatalaiskirjeen opiskelu antaa mahdollisuuden tutkia, elämmekö vai suoritammeko uskoa.

Paavali oli ollut synnyttämässä Galatian alueen seurakuntia. Ne olivat ei-juutalaisista koostuvia seurakuntia, joiden usko perustui kahteen totuuteen. Siihen, kuinka usko Kristukseen oli avannut uudenlaisen yhteyden Jumalan luo, ja kuinka päivittäinen eläminen oli elämistä Hengen varassa.

Kuvittele tuota seurakuntaa. Pakanaseurakuntana Vanha Testamentti ei ollut oleellinen osa heidän elämäänsä, ja Uutta testamenttia ei vielä ollut olemassa. He olivat aidosti ”Hengen varassa”. Heille ei ollut mahdollista ajatella, että kristinusko olisi esim. hyvien kirjojen lukemista tai jotain aktiviteettia, vaan usko kiteytyi heille rukoukseksi, yhteydeksi ja sen tekemiseksi, mistä Jumala heille puhui.

Tällaisessa tilanteessa he olivat kohdanneet juutalaisten edustajia, joita he pakanoina arvostivat. Nämä eivät suoraan vastustaneet evankeliumia, vaan kertoivat esim. näin; ”se mitä teette on hyvää. Mutta jos tahdotte aidosti kasvaa kristittyinä, sitoutua todella Jumalaan, niin silloin teidän kannattaa ottaa ympärileikkaus. Kun teette näin, yms. niin kasvatte uskossa ja ongelmanne poistuu.”

Uskon varassa eläminen on vaikeaa. Sydämellä elämistä, ja samalla helppoa. Mutta se voi toimia vain, jos elämme kokosydämisesti .Siksi meille ihmisille on aina tyypillistä ”etsiä muilta neuvoa, kuinka toimia”. Nimittää pappeja ja kehittää säännöstöjä.

Paavali on äärimmäisen tiukka, ”ei edes enkelin ilmoituksella ” saa uudelleen määritellä sitä, mitä kristittynä eläminen on. (Islam ja Moonilaisuus tekivät näin suhteessa Raamattuun.) Paavali vielä perustelee, että Jumala on itse kutsunut hänet sekä ilmaissut itsensä hänelle.

Kirjeen ydinsanoma on paljolti siinä, seuraanko minä Jumalaa, olenko hänen Henkensä kuljetettavissa, vai onko hengellinen elämäni ihmisten odotuksiin vastaamista. Jos seuraan Jumalaa, niin silloin elämässäni tulee esiin Hengen hedelmä - rakkaus ilo ja rauha - kun taas ihmisten seuraaminen saa aikaan vertailua ja syyllisenä elämistä.

Ajatus; silloin kun elämme hengen varassa, ei muodostu suuria eroja uusien ja vanhojen kristittyjen välille, mutta kun usko määrittyy tekemisenä ja tietämisenä, usko synnyttää runsaasti huonommuuden tunnetta.

Jos haluat kutsua tuttusi lukemaan kanssasi galatalaiskirjettä, klikkaa allaolevaa kirjekuorta, ja meilaa tämä juttu hänelle!

Pappeus ja johtajuus

2006-03-31T06:16:00.000-08:00

Nimimerkki anonymous uteli, mitä itse ajattelen miehen/naisen virkaan vihkimisestä. Mielestäni pappeus pohjimmiltaan kuuluu vanhan testamentin aikaan. Uudessa testamentissa tuli painopisteiksi eri palveluvirat ja hengellinen johtajuus yleensä. Nykyisin nämä jäävät valitettavasti "pappeuden " alle näkymättömiin. Luther puhui siitä, kuinka seurakunnan tuli valita joku hoitamaan saarnavirkaa, ja järjestyksen vuoksi hoitamaan sakramentteja. Hänelle oli muistaakseni...vahvistan myöhemmin...painotus saarnavirassa, ei pappeudessa. Eli nykyinen pappeuden ylikorostus ei ole tyypillistä luterilaisuutta. Ongelma kirkkomme nykyisenlaisessa pappeuden ymmärtämisessä liittyy siihen, että kun painotus siirtyy rituaaleihin, niin hengellisen ohjauksen ja tuen painotus vähenee, ja hengellisen johtajuuden näkokulma katoaa. Samalla se synnyttää usein käsityksen, että normaali ihminen ei ilman pappiskoulutusta voi alkaa opettaa tai toimia toiselle hengellisenä ohjaajana, mikä on terveelle kristillisyydelle tuhoisaa. Kun terve kristillisyys korostaa sitä, että Kristus on henkensä kautta läsnä jokaisessa uskovassa, niin pappiskeskeinen kulttuuri painottaa Kristuksen läsnäoloa lähinnä alttariin liittyvissä asioissa. Siksi on harvoin tervettä johtajuutta siellä, missä on väärää pappiskeskeisyyttä. Tämä pappeudesta, kysymys johtajuudesta on taas joskus oma bloginsa...

Miehen paikka! ..eräästä blogista

2006-03-30T02:06:00.000-08:00

(Maggi Dawn: anglican priest thinking out loud about theology, life and faith) Top Ten Reasons Why Men Should Not Be Ordained 10. A man's place is in the army. 9. For men who have children, their duties might distract them from the responsibilities of being a parent. 8. Their physical build indicates that men are more suited to tasks such as chopping down trees and wrestling mountain lions. It would be "unnatural" for them to do other forms of work. 7. Man was created before woman. It is therefore obvious that man was a prototype. Thus, they represent an experiment, rather than the crowning achievement of creation. 6. Men are too emotional to be priests or pastors. This is easily demonstrated by their conduct at football games and watching basketball tournaments. 5. Some men are handsome; they will distract women worshipers. 4. To be ordained pastor is to nurture the congregation. But this is not a traditional male role. Rather, throughout history, women have been considered to be not only more skilled than men at nurturing, but also more frequently attracted to it. This makes them the obvious choice for ordination. 3. Men are overly prone to violence. No really manly man wants to settle disputes by any means other than by fighting about it. Thus, they would be poor role models, as well as being dangerously unstable in positions of leadership. 2. Men can still be involved in church activities, even without being ordained. They can sweep paths, repair the church roof, and maybe even lead the singing on Father's Day. By confining themselves to such traditional male roles, they can still be vitally important in the life of the Church. 1. In the New Testament account, the person who betrayed Jesus was a man. Thus, his lack of faith and ensuing punishment stands as a symbol of the subordinated position that all men should take.

Missä koet iloa?

2006-03-28T23:13:00.000-08:00

Elämässä se, kuinka näemme onnellisuuden muuttuu aikanaan. Oli aika, jolloin koin tietyntyyppisessä hengellisessä tilaisuudessa sisäistä rauhaa ja iloa. Jumalan läsnäoloa. Mietin, miksi minun kirkkokunnassani tällaisia tilaisuuksiai oli liian vähän! Syy oli selvästi jämähtäneen kirkkokunnan vika. Sitten aloin miettiä, miksi miksi minun seurakuntani jumalanpalvelus ei ole sellainen, jossa olisi sama ilmapiiri tunnettavissa. Huomasin, että hengellinen tyytyväisyyteni olikin -jossain määrin - riippuvainen jumiksen ilmapiiristä. Prosessini jatkui ajallaan. Oikeastaan kyse olikin ihmisistä, joiden kanssa elin. Syy hengellisiin ongelmiini olikin heissä. He olivat niin pinnallisia tai masentuneita. En saanut heistä potkua. Olin kuin television katsoja, jonka fiilis oli riippuvainen television ohjelmien laadusta. Huono ohjelma pilasi illan. Sisäinen elämäni olikin ollut ulkoisten impulssien varassa. Olin antanut hengellisen tyytyväisyyteni - myönteisesssä mielessä - olla riippuvainen ulkopuolisista tekijöistä. Tiettyä läheisriippuvuutta. Ja kuitenkin, enhän minä tarvitse matkaani muita kuin 1-2 ihmistä. joiden kanssa voin jakaa sydämeni, etsiä yhdessä Jumalaa. Ja siitä syntyy yhteys, josta etsin. Ja sivutuotteena onni....

Muutos vaatii unelmaa

2006-03-16T03:32:00.000-08:00

Mietin usein, miksi Suomessa on niin vähän ihmisiä, joilla olisi vahva näky, ja jotka olisivat valmiita kulkemaan eteenpäin ja näkemään vaivaa sen eteen. Joilla olisi näky positiivisesta hengellisestä muutoksesta maassamme. Oivalsin, kuinka terve näky ei voi elää siellä, missä on suorituskeskeisyyttä, syyllisyyttä tai lain alla elämistä. Kun olemme lain alla, yritämme mahduttaa elämäämme ulkoapäin annettuun muottiin, mikä vie kaiken voimamme. Mitätöimme itseämme, ja ajattelemme, ei minusta ole mihinkään. Mutta missä sitten näky voi kasvaa? Siellä, missä ihmiset oivaltavat, että Jumala tekee työtään juuri ihmisten kautta, joilla on näky. Jumala herättää tavallisen ihmisen kokemaan "tämä ei voi jatkua enää näin", ja hän alkaa kantaa sydämessään unelmaa muutoksesta. Rukoilla sitä. Ja useimmiten - tai ainakin joskus - Jumala muokkaa johtajan vastaukseksi omiin rukouksiinsa. Eli Jumalan valtakunta, tahto, voi levitä tässä maailmassa vain siinä määrin, kun sydämemme alkaa kaivata JUmalan asioita, unelmoida JUmalan tahtomasta asiaintilasta. Jos et unelmoi, mieti, mikä on tappanut sinulla olevan ominaisuuden, jonka kautta voit olla Jumalan työtoveri tässä maailmassa.

Missä maailman toivo?

2006-03-14T04:28:00.000-08:00

Törmäsin ajatukseen, että paikallisseurakunta on maailman toivo. Ainoa sellainen. Voin liittyä ajatukseen, kun ajattelen, että sanalla seurakunta kuvataan niiden ihmisten joukkoa, jotka itsensä kieltäen haluavat olla muodostamassa uudenlaisten ihmisten joukkoa, jotka elävät anteeksiantaen ja rakkaudessa. Jeesus esimerkkinään. Vaikka alamme vähitellen siirtyä jälkikristilliseena aikaan, näemme kuitenkin, että useimpien ihmistä arvostavien terveiden yhteisöjen/yhteiskuntien takana on ollut vahva kristillinen yhteisö. Joka on muokannut arvoja, laittanut rajoja itsekkyydelle, ja tehnyt yhteiskunnasta terveemmän. Jopa eurooppalainen humanistisuus - joka nykyisellään usein kieltää Jumalan - on ottanut elämän suojelemisen , ihmiskeskeisyyden , kirkolta. Siksi ongelmana onkin purkitettu seurakuntaelämä, joka ei tule ulos rakennuksista, vaan joka siirtää ihmiset pois yhteiskunnasta varjoyhteisöön. Jolla on niin huono identiteetti, ettei se uskalla elää normaalin maailman keskellä vaan pakenee elämän todellisuutta. Tilanteisiin ja pseudoyhteisöihin. Onko sinulla vielä unelma maailman muuttamisesta, vai pelkästään itsesi varjelemisesta?

Peterin periaate koskettaa sinuakin!

2006-03-13T08:14:00.000-08:00

Peterin periaate sanoo, että organisaatiossa jokainen työntekijä pyrkii kohoamaan pätemättömyytensä tasolle. Tästä on hyviä esimerkkejä joka puolella. Hyvä asiantuntija ylennetään johtajaksi/esimieheksi, jonka jälkeen häneltä sekä hänen alaisiltaan katoaa työn ilo. Hyvä ihmissuhteissa toimiva kappalainen valitaan kirkkoherraksi, jossa hallinto nielee hänet. On erilaisia juttuja, jotka työelämässä vievät voimia. Kilpailu, jossa en voi tehdä paljoa vähempää kuin kollegat. Eli jos työtoverit uhraavat elämänsä työn alttarille, minunkin täytyy. Tai rahan himo. Jos haluan tienata yhtä paljon, kuin joku muu, minunkin on pyrittävä työssä eteenpäin, ettei minulla menisi taloudellisesti huonommin. Tai ettei statukseni olisi huonompi kuin muilla. Ja eri syistä johtuen tulen työssäni tilanteeseen, jossa taitoni eivät enää riitä, ja työ on kärsimystä. Jos emme tiedä, mistä työstä me pidämme, on vaarana, että kilpailuympäristö ajaa meidät tiukoille. Luulen eteneväni, mutta etenekin pois vahvuuksieni alueelta. Jos menestyminen on statusta tai rahaa, niin useimmat ihmiset ajautuvat tilanteeseen, jossa kärsivät. Ja huomaavat, että menestys ei olekaan vain rahaa ja statusta, vaan se olisi koostunut niistä asioista, jotka he menettivät tavoitellessaan luultua menestystä.

Aika palata lähtöpisteeseen?

2006-03-11T22:19:00.000-08:00

Apostolien tekoja tutkiessa usko näyttää niin yksinkertaiselta. Tehdä parannus ja uskoa, ja saada Pyhä Henki. Ja alkaa sitten elää hänen varassaan. Minusta länsimaiden ongelma on usein ollut juuri se, että meiltä puuttuu tuo viimeinen, Hengen varassa eläminen. Ei niin, että emme haluaisi sitä. Vaan koska meidän ensin tulee hoitaa ja tehdä pois alta kaikki "uskonnollisen elämään "liittyvät asiat. Aktiviteetit. Opiskelu. Mutta loppujen lopuksi hengellinen elämämme onkin sitten ihmisten ohjeiden toteuttamista. Ongelma onkin tässä. identiteettimme ei saa olla uskonnollisessa aktiviteetissa, vaan kuuliaisuudessa Jeesuksen puheelle sydämissämme. Sekä Etioipiassa että Kiinassa on kertomuksia seurakunnista, jotka ovat alkaneet kasvaa vauhdilla. Kun ne ovat menettäneet rakennukset ja pappinsa, kasvu on lähtenyt liikkeelle. Ne ovat joutuneet tilanteeeseen, joissa yksittäiset kristityt ovat alkaneet kysyä, mitä usko on. Eikä kukaan toinen ole selittänyt sitä, mitä asioita kuuliaisuus Jumalalle merkitsee. Tai sublimoinut hengellisyyttä seurakunnalliseksi aktiviteetiksi. Miten seurakunta voi Suomessa alkaa kasvaa. Vain niin, että painopiste on yksittäisten ihmisten riippuvuudessa Pyhästä Hengestä. Sitä, että pienesti alkaa tehdä asioita, joista Jumala puhuu. Oma kokemukseni on, että joillekin Jumala antaa rysäyksen, joka muuttaa elämää, mutta toisilla polku löytyy kun antaa ikaa Jumalalle ja alkaa laittaa käytäntöön hänen puhettaan.

Mitä odotat, jos Jlan Henki hipaisee sinua?

2006-03-07T22:54:00.000-08:00

Lueskelin tässä Verkoston raamattulukuohjelmaa ja jäin miettimään, mikä olisi oleellisin merkki siitä, että jengi on täyttynyt Pyhällä Hengellä. Taas tänään. Päädyin siiihen, että havaittava aito välittäminen ja yhteys. Ok, kyllä rohkeus julistaa evankeliumia myöskin, mutta ennen kaikkea "oikea" Hengellä täyttyminen vapauttaa meidät "minulle lisää" -mentaliteetista ja luo yhteisön, jossa ihmiset haluavat enemmän antaa toisilleen kuin ottaa. Siis vanhanaikaisesti rakastaa toisiaan. Meillä on hassu kulttuurinen ongelma että usein karismaattisissa porukoissa hengellä täyttyminen nähdään vain yhteisöllisenä juttuna. Vaikka se on yksilön ja Jumalan välinen juttu, jonka seurauksena sitten syntyy seurakunnassa aitoa yhteyttä. Tarkoitan, että liian harvoin me puhumme siitä, että "Jumala täytti minut Hengellään/rohkeudellaan" ollessani omassa rukoushetkessäni Jumalan kanssa. Ja jos näin ei tapahdu, niin ihmiset oltuaan ilman Jumalan kohtaamista, tulessaan yhteen ovat enemmän ottamassa kuin antamassa. Niinkuin Paavali puhui roomalaiskirjeessä. Varoitti, että älkää seurakunnan ehtoolliselle tullessanne keskittykö vain oman napanne täyttämiseen, vaan huomioikaa muita. On kaikenlaisia kokemuksia ja kokemusten metsästämisiä, mutta olisiko niin, että aidot "kokemukset" vapauttavat meitä minäkeskeisyydestä ja väärästä tunneriippuvuuudesta.

Onko mielettömämpää?

2006-03-05T11:42:00.000-08:00

On kaksi itsekkyyden ilmentymää, jotka saavat minut ylikuumenmemaan...havaitsen itsessäni jopa fyysisiä oireita kun ajattelen asiaa. Ensimmäinen on Bush, joka samalla kun hän pitää itseään kristityn esimerkkinä, näkee että on ollut täysin ok vangita Guantanmon vankilaan yli 500 ihmistä, joilta riistetään kaikki ihmisoikeudet. Ja suurin osa jenkeistäkin ajattelee, että ihmisoikeuksien rikkominen on ok suuren Amerikan puolustamiseksi , ja siksi valitettavasti ennakkoluulomme jenkeistä taas vahvistuvat. Ihmisoikeuksia häpäisee näin valtio, joka joskus on eturintamassa ollut puolustamassa niitä. Ja koko muu maailma hyväksyy homman hiljaa, protestoimatta. Koska Bushilla on valta. Toinen on AKT, joka laittaa merkittävän osan Suomesta lakkoon siksi, että he "päättävät" että osa-aikaisia bussinkuljettajia ei saa olla olemassa. Olisi eri asia, jos eduskunta päättäisi näin, ja rajaisi, mitkä ovat alat, jolla osa-aikaisuutta rajataan. Mutta kun tämän tekee miesvaltainen liitto, jonka itsekkyys eniten häiritsee naisia ja lapsia. Ja samoin, suurin osa Suomen päättäjistä on kilttinä hiljaa tällaisen kiristämisen edessä.

Kristillinen bisnes!

2006-03-04T01:11:00.000-08:00

Yhä enemmän kuulee maailmalta kaikuja siitä, että eri ihmiset unelmoivat aloittavansa kristillisen bisneksen. Perustavansa firman, joka toimisi kristillisten periaatteiden mukaan. Taustalla on terve lähtökohta siitä, että bisneksessä voimme palvella Jumalaa yhtä hyvin kuin hengellisessä työssä. Taustalla voi myös olla ajatus siitä, että kun löydetään ensin "oikea Jumalaa miellyttävä toimintatapa", niin hän siunaa bisneksen - tekee siitä kannattava- , ja sen jälkeen firma toiminnallaan on suurena siunauksena ympäristölleen. Kuin seurakunta. Sinänsä kaunis ajatus. Kysymyksessä voi olla myös näköharha. Johtajan -oikean - tehtävähän on auttaa alaistaan kasvamaan ihmisenä maksimiinsa. Jos johtaja on kristitty, silloin hänen tehtävänsä on auttaa alaisiaan kaikessa - duunissa, ihmisenä, kodissa- elämään oikeassa tasapainossa ja rohkaisemaan näitä elämään oikeat prioriteetit todeksi elämässään. Silloin oikea johtajuus luo kristillisen bisneksen, toimintaympäristön, jossa Jumalan tahto menee eteenpäin. Jossa bisnes ei ole keskipiste, vaan Jumalan tahdon toteutuminen jokaisen ihmisen elämässä. Ensin pomon ja sitten alaistenelämässä, ja sitten hyvinvointi leviää firman ympäristöön. Ja aikanaan oikea johtajuus säteilee liikekumppaneihinkin. Ajattelenkin, että oikea kristillinen bisnes on siellä, missä toteutuu Jumalan tahdon mukainen palveleva johtajuus. Jossa keskipisteenä on Jumalan tahtoma tasapaino kunkin ihmisen elämässä. Siis yksittäiset ihmiset. Firman kristillisyyden mittari on aina mm. työntekijöiden hyvinvointi, samoin kuin seurakunnan kriteeri on aina se,, kuinka voivat yksittäiset kristityt. Siksi kristillistä bisnestä ei voi organisoida tai luoda "esiintulevaksi" muutoin kuin aidolla toisia palvelevalla johtajuudella. Kirkkojen historia on täynnä kertomuksia konkkaan menneistä seurakunnista, jotka halusivat toimia Jumalan kunniaksi. Osasyy usein niiden tuhoon oli se, että niiden pastorit luulivat Jumalan olevan kiinnostuneempi kirkosta kuin yksittäisistä ihmisistä.

Tasapainoilua

2006-03-03T01:14:00.000-08:00

Yhteisössämme käytämme kolmea suuntaa - ylös - sisään -ulos- kuvaamaan meidän jokaisen elämässä olevia suhteita. Suhde Jumalaan, toisiin kristittyihin ja maailmaan. Jeesuksella oli suhyeissaan balanssi kunnossa, hän eli tiimin kanssa - ensimmäisen seurakunnan, oli esimerkkinä heille yhteydestä Jumalaan ja suuntautui tiimin kanssa palvelemaan ihmisiä maailmassa. Joku on väittänyt, että suurin osa kristityistä on valinnut vain kaksi ulottuvuutta, joita korostaa. Herätyskristilliset korostaa jumalasuhdetta ja evankeliointia, karismaattiset Jumalasuhdetta ja sisäänpäin kääntymistä, ja liberaalit yhteyttä ja ulospäinsuuntautumista. Varmaan sinullakin on oma heikko ulottuvuutesi. Meillä on opittavaa Jeesuksesta. Kun hän jakoi elämänsä opetuslastensa kanssa, hän ei eristänyt rukouselämäänsä heistä, ja hän otti opetuslapset myös mukaan kun palveli ihmisiä. Voidaankin sanoa, että seurakunta, todellinen yhteys on vasta seuraus siitä, kun ihmiset yhdessä etsivät Jumalan tahtoa ja palvelevat. Siksi kun pohdimme kysymystä, miksi yhteys on huono seurakunnassa, niin aito yhteys voi syntyäkin vasta niiden ihmisten välillä, jotaka sekä etsivät Jumalan tahtoa, että laittavat sitä käytäntöön. Yhteys ilman Jumalan tahdon etsintää ja kuuliaisuutta synnyttää vain uuden sairaan yhteisön. Siksi kirkkokin on ennemmin seuraus oikeasta elämästä, kuin sen tekijä.

Jarruttaako joku hengellistä matkaasi?

2006-02-28T10:40:00.000-08:00

Hassu juttu, useimmiten seurakunnissa suhtaudutaan myönteisemmin passiivisuuteen kuin innokkuuteen, siedetään enemmän muutosvastarintaa kuin uuden etsimistä. Kun kirkko syntyi, sillä oli näky yhteiskunnan muuttamisesta paremmaksi. Siihen kuului osana se, että yksittäiset ihmiset olivat radikaaleja ja toimivat sen mukaan, miten kokivat Jumalan heitä kutsuvan elämään. Syntyi liike, joka eteni. Mutta yhä uudelleen liike on muuttunut instituutioksi, muuttaminen säilyttämiseksi. Unelma paremmasta tulevaisuudesta on muuttunut tulevaisuuden pelkäämiseksi. Tämä siksi, koska tulevaisuuden muuttamisen välikappaleen - kirkon - säilyttämisestä onkin tullut itse päämäärä. Kirkon työn onnistumisen mittariksi on tullut kirkon hyvinvointi. Ne ihmiset, jotka sanovat, että kirkko on välineenä hyödyllinen vain siinä määrin, kuin se toteuttaa tehtäväänsä, auttaa ihmisiä uskoon, nähdään vaarana itse välineelle, kirkolle. Siksi monet kirkossa pelkäävät, eivät pahaa tai maailmaa, vaan ihmisiä, jotka ovat liian innokkaita, koska he läikyttävät venettä. Jokainen herätys on pysähtynyt, kun ihmiset ovat alkaneet pelätä muutosta ja kehottaneet toisiaan ottamaan rauhallisemmin. Elämään muutosta kaipaamatta.

Keinotekoisesta yhteydestä

2006-02-25T20:59:00.000-08:00

Kotimaa lehti kertoi tutkimuksesta, joka selitti, miksi ihmiset eroavat kirkosta. Syitä oli laidasta laitaan. Suurin osa eroaa siksi, koska kirkko ei merkitse heille mitään. Lisäksi osa eroaa, koska kirkko on liian liberaali, ja osa, koska kirkko on liian konservatiivi. Voiko tästä oppia jotain? Mielestäni voi. Kirkko yhtenäisenä instituutiona on tulossa matkansa päähän. Seurakunta on tarkoitettu olemaan paikka, jossa ihmiset kokosydämisesti voivat palvella Jumalaa. Jossa vallitsee intohimo, usko ja rakkaus. Nykyisessä systeemissä ulkoiset tekijät määrittelevät seurakunnan toimintaa sanoen, että teidän pitää toimia näiden asioiden rajoissa. Pyritään ylläpitämään seurakuntia, jotka eivät ärsytä ketään. Ja samalla ne eivät innosta montaa. On aika vapauttaa seurakunnat olemaan eriaisia, olemaan vapaita eri painotuksissa niin, että ne voivat elää vahvasti uskoen että niillä on kutsu ja tehtävä muuttaa yhteiskuntaa. Ne eivät silloin aina voi ymmärtää toisiaan. Kirkon kulttuurisen yhtenäisyyden murtumisessa on joitain riskejä. Mutta nämä riskit ovat paljon pienempiä kuin nykyinen apaattinen, velvollisuudentunnosta nouseva luterilaisuus Suomessa, josta puuttuu lähes täysin näky siitä, että Jumalan tunteminen voisi levitä eteenpäin tässä kansassa. Raamatun sana ei kehoita seurakuntia olemaan kulttuurisesti yksi, vaan rakkaudessa.

Ulkoistettu hengellinen elämä

2006-02-24T22:39:00.000-08:00

Kohdan " etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muukin teille annetaan" voi ymmärtää monella tavalla. Voin ajatella, että jos laitan aikatulussani riittävästi aikaa hengellisiin duuneihin ja aktiviteetteihin osallistumiseen , kuten seurakuntaelämään, niin Jumala siunaa myös omaa elämääni. Siis hiukan kuin kaupankäyntiä. Kun etsin Jumalan etua, niin seurauksena saan oman edunkin hoidettua. Toinen - ei ulkoistettu- tapa on ajatella, että jos lähden prosessiin siinä, että mietin juuri omaa elämääni, sen kysymyksiä, ja etsin niihin Jumalan johdatusta. Pyrin toteuttamaan hänen tahtoaan ymmärrykseni mukaan, niin seurauksena huomaan olevani kokonaisvaltaisemmin tyytyväinen. Tyytyväisyys ei ole ensisijaisesti sitä, että tekemällä Jumalan jutun saan omat unelmani myös toteutumaan, vaan siinä, että keskittyessäni Jumalan tahdon etsimiseen monissa omaa elämääni sivuavissa jutuissa alankin nähdä asiat uudella tavalla ja osittain tavoitteeni muuttuvat. En olekaan ensisijassa välinen hengellisessä työssä, vaan Jumalan työn kohde. Makes sense?

Tee kotitesti uskostasi

2006-02-23T10:40:00.000-08:00

Paavali haastoi kerran kavereitaan Korintossa arvioimaan uskonsa todellisuuden sen mukaan, asuuko Kristus heissä. Kysymys, mihin et voi vastata opillisesti pään tiedolla, vaan se haastaa miettimään, onko Jumalan todellisuus minussa. 2.Kor 13:5. Kysymys ei saa ketään pöyhistelemään ylpeydestä, vaan aralle mielelle siitä, annako minussa olevalle Kristukselle tilaa. Eräs tapa nähdä tämä on vaikka tutkia sydäntään, haluanko rakentaa itseäni Jumalan sanalla. Nautinko sitä. Syönko. Luenko. Edes jotenkin. Olen huomannut, että hengelliset pokkarit eivät korvaa sitä, koska ne eivät koskaan tuo sitä vakaumusta....Jumala puhuu minulle. Ihmiset, joissa on hengen tuli, heillä on aina myös taustallaan se, että he tutkivat sanaa. Siksi on paljon hengellistä tiedollista kasvatusta, joka ei tuo voimaa, vakaumusta, koska se ei rakennu Jumalan sanan omakohtaiseen mutustamiseen. Ja sulattamiseen. Tiivistäen, yksi asia , josta Jumala on puhunut sinulle on 1000 kertaa tärkeämpi, kuin iso tietomäärä Jumalasta.

Pyhä vai syyllinen?

2006-02-22T21:13:00.000-08:00

Viime viikkoina olen ajatellut sitä, kuinka oma aikamme muistuttaa aikaa ennen Lutheria. Se oli aikaa, jolloin ihmiset katolisessa kirkossa uskoivat kasteen pelastavan heidät kadotuksesta, mutta koska hyvien töiden kiintiö jäi heiltä vielä vajaaksi, niin katolinen kirkko opetti kiirastulta, jonka käsittelyn jälkeen "kaikki pääsivät taivaaseen". Luther totesi, että taivaaseenpääsy ei ole riitillä saatava perusoikeus, vaan että jokaisen ihmisen on pelastuakseen itse henkilökohtaisesti uskolla otettava vastaan "Jumalan lapsen asema". Uusi identiteetti. Vanhurskaus. Ja samalla suhtautua itseensä kuin uuteen ihmiseen ainakin, ja nähdä itsensä pyhänä ja puhtaana. Tuntuu siltä, että luterilainen kirkkommekin suurelta osin ylläpitää tahallaan ihmisillä syyllistä syntisen identiteettiä. Siksi, koska ei olla valmiita kertomaan, että pelastuksen edellytys on usko. Eli ihmisiä ei rohkaista uskolla vastaanottamaan "uutta kansalaisuutta" ja asemaansa Jumalan lapsena, vaan heitä rohkaistaan ajattelemaan, että tällaisenaan he pääsevät taivaaseen. Jumala olisi mukamas liian vaatelias, jos vaatisi ihmisiltä pelastuakseen uskon. Testaa itsesi. Oletko huomaamattasi nielaissut "epäuskon kirkon opetuksia", ja ajattelet, että on ok kristittynä pitää itseään jatkuvasti syntisäkkinä. Vaikka samaan aikaan olemme sekä syntisiä että vanhurskaita, niin kumpi on sinulle ykkösidentiteetti. Esim. Paavali aina kutsui kirjeittensä saajia pyhiksi ja Jumaöan rakastamiksi, muistutti heitä siitä, että se oli uskovien perusolemus, vaikka heidän elämässään olisikin ollut syntiä. Kyse on siitä, elätkö uskossa vai epäuskossa, ei vähemmästä. Kummasta uskosi alkaa. Siitä, että uskot itsesi pyhäksi, vai ensin yritätä muuttaa itsesi pyhäksi. Muuten, heitä jotain kommenttia, muuten tunnen kirjoittavani vain itselleni...

Jaabesin rukouksesta

2006-02-22T00:25:00.000-08:00

Jaabesin rukous -kirjan tekijän elämästä seuraava episodi. The Lessons of JabezThere are no shortcuts for missionaries—even famous ones.A Christianity Today editorial posted 02/21/2006 09:00 a.m. Related:-->• Related articles and links Given that Africa has often been a graveyard for missionaries, Bruce Wilkinson's sad and sudden departure probably shouldn't surprise us. In 2002, flush with celebrity, the Prayer of Jabez author determined to use his newfound wealth and influence to address Africa's tremendous social and spiritual problems. Eventually, his territory-enlarging vision narrowed to Swaziland, a tiny, impoverished kingdom abutting South Africa. Swaziland, with a population of 1.1 million people, has 70,000 orphans, mostly because of AIDS. Wilkinson announced plans to start Dream for Africa (DFA), a $190 million project that would house 10,000 orphans on a 32,500-acre complex by the end of this year. The plan included a golf course, a dude ranch, abstinence training, and the planting of 500,000 small vegetable gardens. But facing hostile, misinformed accounts in the Swazi press and resistance from government officials, Wilkinson, 58, announced last fall he was leaving Africa and taking an early retirement from active ministry. The dream would continue, but in other hands and on a much smaller scale..

Haluatko menestyä?

2006-02-22T00:06:00.000-08:00

Oletko huomannut, että kristillisissä - luterilaisissa - piireissä vältetään sanaa menestys. Vaikka jokainen meistä haluaa menestyä. Meidän tulisi ottaa uudelleen menestys käytttöön, ainoastaan määritellä se uudelleen tyyliin, mitä on todellinen menestyminen. Normaalille ihmiselle menstymistä on omaisuuden kerääminen, ja uralla eteneminen muun muuassa. Mutta. Kristillisen menestyksen voisi määritellä niin, että se on oman paikan ja kutsumuksen löytämistä, ja sitä, että voi olla samalla siunauksena toisille. On ok, että haluat menestyä. Ja saat odottaa, että Jumala haluaa sinun menestyvän. Mutta pohjimmiltaan enemmän antamalla, kuin ottamalla. menestyminen ei ole vain mahdollista, jos yritämme olla kaikkea ja tehdä kaikkea samaan aikaan. Se alkaa rukouksesta, oman paikan kyselystä, muuttuu päätökseksi, ja siitä ääneen puhutuksi asiaksi. Ja sitten valmiudeksi maksaa jo ennakkoon kokonaan se hinta, minkä haluamani menestys vaatii. Ajankäytössä. satsauksessa. Mutta jos meillä ei ole ymmärrystä siitä, mikä minulle olisi menestymistä (siunaus), yritän toimia vain paetakseni huonoa fiilistäni.

Usko näkemättä Markus 16:9-20

2006-02-21T23:04:00.000-08:00

Markus kuvaa selkeästi, kuinka vaikea opetuslasten oli uskoa Jeesuksen ylösnousemista. Hän suorastaan moittii vielä niitä 11, jotka eivät olleet suostuneet uskomaan Jeesuksen ylösnousemusta toisetn kertomusten pohjalta. Ylösnousemus on keskeinen juttu siinä mielessä, että koko kristinuskon ydin putoaa pois, jos me emme painota Jeesuksen ylösnousemsuta ja myös sitä, että yksittäisinä kristittyinä elämme jo nyt ylösnousemuselämää. Ilman tätä näkökulmaa kristinusko ohenee moralismiksi tai rakkauslässytykseksi. Niinkuin Jeesus nousi kuolleista, niin minäkin olen uusi luomus, joka elää uutta elämää Pyhän hengen voimaannuttamana. Toimiiko ajatus? Raamattublogi jatkuu Anittan blogissa, ja tässä blogissa on enemmän satunnaista ajatuksen virtaa....

Kun Jeesus katoaa Markus 16:1-8

2006-02-21T22:58:00.000-08:00

Opetuslapset olivat aina seuranneet Jeesusta, kysyneet häneltä kuinka toimia. Ja nyt Jeesuksen toimintaaika fyysisessä muodossaan oli lakannut, joten opetuslapsilla oli ongelma, kuinka olla yhteydessä Jeesukseen. Ei ihme, että heillä oli vaikeuksia sopeutua yliluonnolliseen Kristukseen, ja löytää tapa, miten elää Jeesuksen ääntä kuunnellen. Tyhjä hauta ei vakuuttanut ketään, joka ei itse ollut kohdannut ylösnoussutta Jeesusta. Ja useimmissa tapauksissa, mm. Paavalia lukuunottamatta, hänet löysivät vain ne, jotka etsivät.

Ristin tuoma kaaos Markus 15:21-47

2006-02-19T18:46:00.000-08:00

Kun Jeesus joutui ristille, niin eri ihmiset suhtautuivat eri tavoin häneen. Markus kuvaa tätä ihmisten erilasta suhtautumista puhuttelevasti. Simon, pyhiinvaeltaja, temmattiin kantamaan ristiä vastentahtoisesti - ja luultavasti tämän seurauksena myöhemmin tuli uskoon, siitä päätellen, miten hän lapsiinsa viitataan. Kansa ja ylipapit pilkkasivat, sotilaat jakoivat Jeesuksen omaisuutta. Opetuslapset olivat paljolti poissa, paikalla Jeesuksen ystävistä vain uskolliset naiset. Ja Jeesuksen kuoltua rohkaistui paikalle väriä näyttämään vain arimatialainen Joosef, joka tuli hautaamaan hänet. Ristiinaulitsemien paljasti sydämet. Se paljasti katkeruuden ja vihan Jeesuksen vainoojien sydämissä, ja pelon ja epätoivon Jeesuksen seuraajissa. Kuten myös rakkauden. Tai joidenkin välinpitämättömyyden. Mutta Jeesus ei -heidän pelkonsa takia -hylännyt ketään paenneista ystävistään. Hänhän tiesi jo ennen kaikkien sydämen ja uskon laadun. Paremminkin jokainen heistä tuli syvemmin tuntemaan itseään ja heikkouttaan ja sitä, että he omasa voimassaan eivät jaksa.Ilman paimenta.

Väärä valinta Markus 15:1-20

2006-02-19T00:51:00.000-08:00

Jeesuksen kärsimystien yksi koskettavista kohdista on se, kun Pilatus kysyy, kumman haluatte ristille, Barabbaan vai Jeesuksen. Jeesus, joka oli parantanut ehkä tuhansia, oli ollut ihmisten suosion keskipisteenä olikin nyt heidän vihansa keskipisteenä. Mistä voi johtua tuollainen mielipiteen muutos? Muutos, joka on totta meillekin, sillä on varmaan monia tilanteita, joilloin ensin seurattuamme Jeesuta, päätämme toisessa tilanteessa kiukkuisena valita toisin, kuin mitä tiedämme JUmalan tahdoksi. Juutalaisten käyttäytymisen syynä, miksi he hylkäsivät Jeesuksen, saattoi olla tilanne, jossa heillä oli ollut UNELMA, että Jeesus vapauttaa heidät roomalaisista. Ja nyt Jeesus seisoi mykkänä Pilatuksen vierellä. Roomalaisen alistamana. Alistettuna. Millään Jeesuksen aikaisemmilla teoilla ei ollu merkitystä, kun hän ei toteuttanutkaan heidän unelmaansa roomalaisten tuhoamisesta. Vaan oli epäonnistuja. Pettymys purkautui raivona Jeesusta kohtaan, joka ei täyttänytkään heidän suurta , pohjimmaita unelmaansa. Uutta Juutalaisvaltiota. Jotenkin tämä puhuu siitä, että meidän Jumalalta saama hyvyys ei myöskään ole tae siitä, että olisimme hänen puolellaan jatkossa . Kokemuksemme eivät ole peruste sille, että uskomme kestäisi, ellemme ole valmiita muutoinkin kulkemaan Jeesuksen omana, myös maastossa, missä ei ole muita merkkejä, tai missä joudumme unohtamaan ja hylkäämään omat unelmamme ja etsimään Jeesusta ja hänen suunnitelmaansa.

Kieltämisen hyöty? Markus 14:53-72

2006-02-17T13:30:00.000-08:00

Jeesuksen pidättämisen ja kuulustelun aikaisista vaiheista minulle on helpointa samaistua opetuslapsiin, ja Pietariin, joka itsepäisesti seurasi Jeesusta - pitäen itseään muita parempana - mutta joka joutui toteamaan rohkeutensa pettävän. Ja niin Pietari kielsi Jeesuksen. Mikä oli tämän merkitys? Uskon, että hyvin monet kristityt saavat voimaa tästä kertomuksesta, ja liihen liittyvästä jatkosta, jossa Jeesus "ennalleen asetti Pietarin". On monia kristittyjä, jotka ovat ajatelleet, että kristittyinä he ovat tehneet aika hyvän suorituksen. Kuin Pietari. Mutta lankeamisen ja ennalleen asettamisen jälkeen Pietarin vahvuus ei ollut enää hänessä itsessään, vaan JUmalan armossa. Siksi ajattelen, että monien kristittyjen- siis meidän - lankeaminen voi olla meille joko polku epätoivoon, kuin Juudakselle, tai se voi olla piste, jossa hengellisyyden mittarina oleva oma suoritus murtuu, ja mittariksi ja ilon lähteeksi tuleekin Jumalan armo. Sarjassa kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka JUmalaa rakastavat!

Tahdonvoimaa! Markus 14:26-52

2006-02-16T19:55:00.000-08:00

Pietari luuli olevansa uskollisempi ja kestävämpi kuin toiset opetuslapset. Mutta hän ei jaksanut edes rukoilla tuntia Jeesuksen kanssa. Jeesus, joka oli valmis kulkemaan ristille tähteni, kuitenkin toi Getsemanen rukouksessa esiin heikkoutensa, sen että oikeastaan hän ei tahtonut itse, mutta oli silti valmis kulkemaan matkan Jumalan takia. Tämä on ollut minulle tyyppiesimerkki Jeesuksen elämästä siitä, kuinka hänessäkin kamppaili henki ja liha, tieto Jumalan kutsusta, mutta myös inhimillinen osa hänessä oli rehellinen, joka sanoi, minua pelottaa, en jaksa, voiko tämän maljan ottaa pois. Kun olemme tilanteessa, jossa tiedämme mitä on JUmalan tahto, ja mitä itse tahdomme. Ja kun tahdomme eri asiaa kuin Jumala, niin silloin on aika rukoilla. Myöntää Jumalle oma heikkous, pelko ja kipu, ja etsiä hänen tahtoaan. Meillä kaikilla on näitä tilanteita, mutta me vain emme aina tiedä, mitä itse tahdomme, tai emme ole huomanneet, että Jumalan tahto on toinen kuin omamme. Ja silloin on aika tulla kivun kanssa Jumalan eteen.

Uhrautuva rakkaus Markus 14:1-25

2006-02-16T19:32:00.000-08:00

Kertomus naisesta, joka uhrasi alabasteripullon ja samalla nän tallettamansa säästöt on aina puhuttanut minua. Vuoden palkan arvoinen pullo tyhjeni hetkessä Jeesuksen voitelua varten. Niinkuin nainen rikkoi pullon, ja voiteli Jeesuksen, niin minua on koskettanut tulkinta, että kun Jumala "rikkoo" meidät, silloin vasta meidänkin tuoksumme on maailmana havaittavissa. Vasta kun toimimme rakkaudesta, laskelmoimatta, voi Jumala käyttää meitä. Jos ajattelemme liikaa kokonaisuutta, mietimme, että "voin niin vähän auttaa kärsivää maailmaa" ja pysähdymme paikallemme. Mutta kun käytämme yksittäiset hetket kohdatessamme ihmisiä, Jumalan antamina mahdollisuuksina, me voimmekin toteuttaa kutsumustamme. Aidosti.

Valvokaa Markus 13:1-37

2006-02-14T03:26:00.000-08:00

Kun Jeesus puhui lopuna ajoista, hän painotti, että vaikka tulee sotia ja maanjäristyksiä, niin ne eivät ole vielä merkkejä sitä, että hänen tulonsa on lähellä. Ja kun sana on julistettu kaikkeen maailmaan, senkin jälkeen tulee aikoja, jolloin kristittyjä vainotaan. Ja Jeesuksen puheista voisi ajatella olevan tulossa uskonnllisuuden renesanssin, jossa monet sanovat olevansa se luvattu Messias, Raamatun lupausten täyttymys. Odottaavien tilannetta Jeesus kuvaa vertauksella miehestä, joka matkustaa muille maille. Antoi kullekin palvelijalle tehtävänsä tehtäväksi, ja ovenvartijalle, tehtävän valvoa, kuka pääsee sisään. Oikea valvominen on siis tehdä niitä asioita, joita Jumala on kutsunut tekemään, ei niinkään olla väärän uteliaisuuden kera spekuloimassa lopun ajankohtia. Sillä olen huomannut, että jos keskitymme siihen, mihin kuuluu, meillä on rohkeus levittää Jumalan valtakuntaa. Mutta jos keskitymme lopun aikoihin -liian aikaisin - valtakunnan julistus muuttuukin lopun aikojen odotukseksi, josta ei ole paljoa hyötyä.

Lähellä Jumalan valtakuntaa Markus 12: 28-34

2006-02-13T03:45:00.000-08:00

Jeesusta taas tsekattiin. Eräs lainopettaja halusi tietää hänen näkökulmansa tärkeimmästä käskystä. Jeesus vastasi, että tärkeintä käskyissä on pitää Jumala Jumalana, rakastaa Jumalaa älyllä, tunteella ja tahdolla. Eli uskolla, jossa mukana ovat myös tunteet ja käyttäytyminen - sekä rakastaa lähimmäistä kuin itseään. Voisi ajatella, että edellisen pohjalta Jumalaa miellyttää enemmän rukous, jossa on tunteet mukana, kuin monotoninen litania. Ok, ajatellaan, että Jumalan rakastaminen olis lähes täydellistä. Entä sitten. Sitten Jeesus sanookin, että olet lähellä valtakuntaa! Meidän ilmaisumme, vaikka sen kokonaisvaltaisuus on tärkeää, ei vie meitä JUmalan luo. Jumalan läsnäoloon, sisälle valtakuntaan mennäänkin uskon kautta. Uskon vanhurskaus on se, jonka me otamme vastaan uskossa Jumalalta. Sen kautta tulemme sisälle valtakuntaan. Meidän elämämme, tekomme, elämän vanhurskaus , taas sitten tuottaa hedelmää seurauksena suhteesta. Elämän suhteen olemme vielä matkalla, ts. epätäydellisiä. Uskon vanhurskauden suhteen olemme jo nyt pyhiä ja täydellisiä. Olemme siis syntisiä ja vanhurskaita samaan aikaan. Ratkaisevaa onkin, kumpi on meidän ykkösidentiteettimme. Olenko a) PYHÄ ja Vanhurskas, vaikka ihmisenä keskeneräinen, vai b) SYNTINEN ja Epätäydellinen, mutta Jumalan armahtama? Itsetunto kasvaa siitä, että suostumme olemaan PYHIÄ, että uskonvanhurskaus on meillä ykkösidentiteetin antaja.

Kirjoitukset ja voima Markus 11:27-12.27

2006-02-13T00:03:00.000-08:00

Jeesuksen vastustajat pyrkivät eri tavoin saamaan häntä loukkuun, mutta Jeesus vastasi, tavoilla, jotka tukkivat hänen syyttäjiensä suun. Lopuksi Jeesus sanoi, te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa. Tämä antaa meille selkeät linjat arvioida eri ajattelijoita. Jos emme tunne raamattua, me saamme väärän käsityksen Jumalasta. Mutta jos me emme tunne Jumalan voimaa, hänen läsnäoloaan, me väistämättä myös tulkitsemme Raamattua hyvin inhimillisesti, kieltäen sen yliluonnollisen kutsun, johon Jumala meitä kutsuu.Uskonnollisuus, joka joko ei tunne Raamattua tai voimaa, kokee aina itsensä epämukavaksi tilanteessa, jossa Jumalan auktoriteetti asetetaan inhimillisten auktoriteettien yläpuolelle.Tästä lienee osittain kysymys, kun on tehty tutkintapyyntö siitä, onko Koiviston Markun toiminta luterilaista.Elämme kirkossamme tilanteessa, jossa vallitsevaa seurakuntanäkemystä ja sen raamatullisuutta ei usein punnita raamatun valossa. Ja kun joku julistaa, että jokaisen ihmisen tulisi olla henkilökohtaisessa suhteessa Jeesukseen pelastuakseen, niin monet kirkonkin työntekijät pitävät tuota epäluterilaisena. He haluaisivat, että luterilaisuus olisi liike, joka sanoisi kaikkien kastettujen olevan pelastettuja, ja kelvollisia seurakunnan jäseniä.Siksi luulen, että taustalla Markkuun kohdistuneelle valitukselle on ajattelu, joka sanoo "koska olet kastettu, olet ok". Luterilaisen kirkon suuri kriisi on siinä, että se ei kerro selvästi, että pelastuakseen jokaisen kristityn tulee uskossa vastaanottaa "Jumalan vanhurskaus", uusi elämä. Kaste ilman uskoa ei hyödytä. Ja silloin "herättäjän" äänet häiritsevät. Tuleva kapitulin pohdinta on hyvin mielenkiintoinen, voihan se ratkaista kertaheitolla kysymyksen siitä, onko Nokian herätys kirkkomme herätysliike, vai pian uusi kirkkokunta. Kokonaisuutena typerä vastakkain asettelu! Miehet, jotka rakastavat kirkkoa, haastavat miehen, joka julistaa Jumalan valtakuntaa. Ja silti tämä jännite tarvitaan. Jos kirkko menettää näyn Jumalan valtakunnasta, niin se unohtaa tehtävänsä.

Usko Jumalaan ! Markus 11:1-27

2006-02-10T07:59:00.000-08:00

Kun Jeesus puhdisti temppelin, hän pysäytti sieltä kaiken kantamisen. Hän myös -sanan mukaan- käytännössä pysäyttui kaiken uhrien kantamisen ja uhritoimitukset. Hän siis ilmaisi toimellaan, että uhraamisten aika on ohi. Samoin Jeesus kirosi puun merkkinä siitä, kuinka käy niille, jotka eivät kanna hedelmää. Ja Jeesus jatkoi, että usko, rukous ja anteeksianatminen kuuluu yhteen. Ajattele vaikka israelin kansaa, joka oli vihainen ja katkera Roomalaisille. Katkeruus roomalaisia kohtaan esti heitä näkemästä sitä, että heidän koko olosuhteensa oli Jumalan käsissä. Se esti heitä luottamsta Jumalaan, tajuamasta hänen puhettaan, kun he vihasivat Roomalaisia. Ja silloin myös Jumala ei myöskään antanut heille anteeksi heidän syntejään. Jos on niin, että meillä on kaunaa jotain kohtaan, niin silloin me syytämme häntä olosuhteista, emmekä osaa nähdä, jos Jumala haluaakin puhutella meitä olosuhteiden kautta.

Onko ok haluta olla Jeesuksen kanssa? Markus 10:32-52

2006-02-09T10:39:00.000-08:00

Kun Jaakob ja Johannes halusivat Jeesuksen viereiset paikat taivaassa, se oli ymmärrettävää. Olihan Jeesus muutamaa päivää aikaisemmin - Matteuksen evankeliumissa- kertonut heille, että kun hän saapuu kunniaansa, niin silloin opetuslapset istuvat 12 valtaistuimella tuomiten Israelin 12 heimoa. Olivathan he nytkin osa Jeesuksen tiimiä, miksi he eivät haluaisi olla Jeesuksen kanssa taivaassa. he yhdessä ovat tuomitsemassa. Jeesus ei nuhdellut tätä halua, vaan totesi, että Isä laatii istumajärjestyksen. Niille, joille han on varannut kunnian kärsiä kuten Jeesus, nauttia kärsimysten maljan, ja kokea koettelemusten kasteen, niille on varattu viereiset paikat. Muut opetuslapset kypsyivät. Heitä ärsytti, että Jaakob ja Johannes ehtivät ensin. Kun Jeesus näki tämän motivaation olla jotakin, hän totesi, että Hänen valtakunnassaan on suurin se, joka palvelee. Ei se joka johtaa. Siksi on mesentavaa, että kirkko on keskittynyt johtamiseen ilman palvelua. Katolisessa kirkossa on Paavi, ja useimmissa muissa seurakunnissa on jokaisessa oma "paavinsa", johtajansa, joka johtaa palvelematta. Ja synnyttää väärän kuvan siitä, mitä usko on tarkoitettu olemaan tässä maailmassa. Ja siksi palveleminen on asia, joka ei ole luonteva monille Kristityille.

Lapsenomaisuus ja rikkaus Markus 10:13-26

2006-02-08T22:26:00.000-08:00

Lapsenkaltaisuus merkitsee avoimuutta, luottamusta jopa valmiutta seurata. Ja usein tilannetta, jossa henkilö ei ole "omavarainen", liikaa itseensä luottava. Uskoen, että asiat ovat aikuisen käsissä. Nuori rikas mies oli monella tavalla avoin kuin lapsi, vilpitön, kohtikäypä, mutta hänen omaisuutensa esti häntä lähtemästä eteenpäin Jeesuksen kanssa. Epäsuorasti tähän voisi liittyä kysymys kymmenyksistä. Vaikka se ei olekaan meille laki, niin se on tapa hoitaa sydäntä. Onko muuta vastaavaa tapaa, jolla sydämemme oppii olemaan tarrautumatta omaisuuteen. Onko sinusta helpompi antaa kymmenykset viikkorahasta, pikku palkasta tai suuresta palkasta? Sillä vain antaessamme, meidän näkymme alkaa sisältää yhä enemmän iloa antamisesta, eikä ottamisesta.

Jeesus ja avioero Markus 10:1-12

2006-02-08T22:03:00.000-08:00

Laki tuo esiin sen, mikä on ollut kätkettynä. Mooseksen antama laki avioeron sallimisesta tuo - tarkoituksella- julkiseksi esiin sen kovuuden ja kivun, mikä on ollut kätkettynä avioliitossa, salliessaan avioeron. Avioero on synti, mutta piilossa tapahtuva toisen sortaminen, on myös synti. Jeesuksen ajan kirjanoppineet omasivat kaksi eri koulukuntaa, milloin avioero voi olla mahdollinen -miehen aloitteesta ; toinen, jos nainen on tehnyt suuren virheen, ja toinen jossa naisen saattoi jättää minkä tahansa syyn takia. Jeesus osoitti, että kumpikin oli vastuussa, kaikessa tapauksessa avioero on synti. Mutta kuten sanottu, usein avioero voi tuoda esiin jo olemassa olevan sydämen kovuuden, joka on ollut kaikilta piilossa, ja myös vapauttaa toisen väärän sorron alta. Jeesuksen tarkoitus on, että sydämet voisivat pehmetä, löytää toisensa. Siksi avioliitto voi selvitä kriiseistä ja kukoistaa vain siellä, missä puolisot ovat valmiit jättämään sydämensä kovuuden. Voi olla, että joskus ihmiset oppivat oman sydämen tilansa vasta avioeron jälkeen.

Mitä tavoittelet? Markus 9:30-50

2006-02-07T22:46:00.000-08:00

Kritisoiko Jeesus sinusta opetuslasten halua "olla erinomaisia", ensimmäisiä. Minusta ei. Hän vain osoitti, että Jumalan valtakunnassa ei ole samat pisteytykset, kuin tässä maailmassa. Jumalan valtakunnassa arvostetaan sitä, joka palvelee, ja jolla on palveleva sydän. Esimerkiksi Jeesus otti lapsen. Kuka satsaa lapseen, jonka huomioiminen ei aina tuota suurta suosiota, vaan joka on vaivaa vievää. Jolla on tarpeita. Silti Jeesus sanoo, lapsiin satsaava satsaa asiaan , jota Jumala arvostaa. Ajattelen, että Jeesus aidosti rohkaisi asettamaan tavoitteita hengelliselle matkalle, mutta ne ovat toisenlaisia kuin tämän maailman arvostukset. Ongelma on juuri siinä, että jos et tietoisesti satsaa ollaksesi jotain Jumalan valtakunnassa, niin silloin satsaamisesi ja tavoitteesi voikin olla tämän maailman projekteissa - yksinomaan. Siksi olisi ok ja hyvä , jos sinulla olisi halu olla ihminen, joka kulkee polkua, joka on Jumalan mielen mukainen.

Kirkastusvuorelta arkeen Markus 9:2-29

2006-02-06T23:39:00.000-08:00

Kirkastusvuorikokemus oli opetuslapsille merkittava juttu. Kokemus, jonka Pietari ilmaisi toiveena, jaadaan tanne. Turha palata halisevien ihmisten joukkoon. Majat pystyyn. Jeesus kuitenkin vei tiiminsa pois vuorelta, takaisin suorittasmaan tehtavaansa. Meilla on kiusaus usein jaada johonkin tietyyn fiikseen, tai yrittaa uusia niita, ikaankuin paluuna menneisyyteen, tiettyihin huippuhetkiin. Mutta kristillisen kirkon sanoma ei ole - meilla on ihanaa, tulkaa tanne - vaan meidat on kutsuttu jattamaan tietty mukavuus, ja menemaan sinne, missa ihmiset ovat. Kirkastusvuorikokemus ei ole se paikka, mihin ihmisia kutsutaan, vaan suhteeseen Jumalaan, ja meihin itseemme

Kaikella on hintansa Markus 8:34-9:1

2006-02-05T02:41:00.000-08:00

Kun Pietari oli kuullut että Jeesuksen tulevaisuuteen sisältyi riskejä, hän kehotti Jeesusta välttämään niitä. Siitä Jeesus nuhteli Pietaria, mutta jatkoi kertomalla, ettöä opetuslapsetkin joutuvat kieltämään itsensä ja ottamaan ristinsa Jeesusta seuratessaan. Jeesus ei tarkoittanut, että näiden pitäisi kieltää normaali inhimillisyytensä, persoonallisuutensa tai peruskäyttäytymisensä. Vaan enemmän, heidän tuli nähdä, että he eivät enää äärittelisi itseään ilman Jumalaa. Vaan näkisivät itsensä Jumalan palvelijoina, jotka vaihtavat yleisinhimillisen käsityksen itsestään uuteen. Jumala omistaa minut, ja olen ihminen, joka haluaa kulkea sinne, minne hän johdattaa.1 Kor 6:19b-20a. Myönnän, että en itse osaa hallita ja kuljettaa elämääni. Olen riippuvainen Jeesuksesta. Ja riippuvuus ilmenee mm. siinä, otan otan elämän eri vaiheet tilanteina, joissa haluan toimia jeesuksen tahdon mukaan. Kriisitkin osoittavat näin asioita, joissa Jumala haluaa tehdä työtään minussa, en pakene niitä vaan näen ne tilanteina turvautua Jumalaan . Ne ovat, kuten Äiti Teresa sanoi, Jumalan suudelmia, jotka opettavat luottamaan Jeesukseen.

Parantamisprosessista Markus 8:22-33

2006-02-03T09:30:00.000-08:00

Kohta, jossa Jeesus rukoili niin, että rukoiltava tarvikin toisen rukouksen saadakseen näön takaisin, on ollut monille hyvin tärkeä raamatun kohta. Jos Jeesukselta kului joskus "kaksi rukousta" parantumiseen, niin eikö tämä rohkaise meitä rukoilemaan monta kertaa saman ihmisen puolesta, jos mitään ei tapahdu. Kestävyyshän on eräs aihe, jota Jumala arvostaa. anna meille rohkeutta. Verkostossa eräs pariskunta on alkanut kokeilla "pidempiä" rukouksia, ja vastauksena on ollut, että Jumala on tehnyt uusilla upeilla tavoilla työtä rukoiltavassa. Rukous on joskus kuin lämpöhoitoa, jossa lämmössä tarvitsee olla pidempään, jotta jotain tapahtuisi. Mikset kokeilisi ystäväsi kanssa. Laita kätesi hänen kipeän kohdan päälle, kun olette yhdessä ja rukoile samalla hiljaa kun turisette. Viikkojen ajan . Odottaen.

Selitämmekö liikaa?? Markus 7:30-8:21

2006-02-02T11:21:00.000-08:00

Ootko ajatellut, kuinka käsittämättömän paljon selitystä aina keksitään esim. aivan yksinkertaisista Raamatun neuvoista. Sensijaan että alkaisimme toteuttaa niitä, me keksimme puheita, ja kiinnostumme kohdista joita emme ymmärrä, jotta meidän ei tarvitsisi toteuttaa Jeesuksen ohjeita kohdissa, jotka me ymmärrämme. Autammeko köyhää? Annammeko valtakunnan työhön omastamme suunnitellen? Rukoilemmeko jatkuvasti (säännöllisesti)? Onko omaisuutemme yhteistä esim. toisten kristittyjen kanssa? On turhaa ajatella että hengelline kasvu naksahataa puheilla eteenpäin, jos tiedämme, että emme ota pikku askelia eteenpäin. Uskon, että puheiden aika alkaa olla ohi. Tarvitaan kristittyjä, jotka alkaa esimerkillään toimia. Sen mukaan, mistä Jumala puhuu!! (Kehotin tässä itseäni.) Verkostossakaan emme voi puhua enempää, ellemme ensin myös toimi enemmän. Fariseusten hapate josta Jeesus nuhteli opetuslapsia oli se, että he ajattelivat että Jumala oli kiinnostunut ulkoisesta suorittamisesta; heidän uskonsa ydin oli tehdä itseään kelvolliseksi Jumalalle, tarkkailla itseään, niin että he hoitivat uskonnolliset "velvollsiuudet! . Jos elämme näin, me menetämme Jumalan työn näkemisen ja Jumalan mahdollisuudet! Sillä silloin uskomme into sammuu, ja meistä tulee apaattisia. Meillä kipukohtana on helposti se, olemmeko me enemmän kiinnostuneet kirjaimesta ja uudesta selittämisestä, vai Jumalan tahdon tekemisestä. Comments?

Selitysten vaarat Markus 6:52-7:30

2006-02-01T22:31:00.000-08:00

Eräs tuhoisimpia hengellisen neuvomisen muotoja on yliohjeistaa hengellistä elämää, ja määritellä uskova tarkan ulkoisen käyttäytymismallin mukaan. Kirjanoppineet olivat tehneet näin juutalaisten parissa, heillä oli tarkat ohjeet ihmisille, jotta nämä "aina voisivat toimia oikein". Ja he myös olivat tehneet omat pykälänsä, millä "ehdoilla" Jumalan käskyjä saattoi kiertää. Alkuseurakunnan aikana oli kärhämää siitä, mitä sai/ei saanut tehdä. Uudessa testamentissa nousee esiin selvästi Paavalin puolustama opetus, että meitä "pakanakristittyjä" ei saanut laittaa ulkoisten tarkkojen käyttäytymisnormien alle, sensijaan periaatteina oli rakkaus ja toisen parempana pitäminen, Hengen varassa eläminen. Alattelen, että jos kristitty ei tiedä, mitä Jumala on hänelle puhunut, niin syynä voi olla se, että hän "matkii kristitynä elämisen ulkoisia aktiviteetteja". Usko ei olekaan hänelle hengen/sydämen/vakaumuksen mukaan toimista. Kysellen kulkemista. Fariseukset olivat tehneet ohjeita, jotka mitätöivät lain vaatimukset, ja vastaavasti myös me kristityt usein olemme tehneet selityksiä, jotka mitätöivät kutsun pyhään elämään. Tekevät uskosta "helpomman". Näin käy esimerkiksi, kun painopisteeksi tulee pelastus, eikä Jumalan tahdon eteenpäin meneminen/tahdossa eläminen.

Opetuslapsen osa Markus 6:7-52

2006-01-31T20:31:00.000-08:00

Opetuslapsena eläminen tarkoitti yhä uusien mukavuusrajojen ylittämistä. Tässäkin kertomuksessa, kun opetuslapset oli lähetty parantamaan sairaita, he kohdatessaan demonin, joutuivat tilanteeseen, jossa ilman Jeesuksen rinnallaoloa kokeilivat, oliko heillä valta Jeesuksen nimessä ajaa pois pahoja henkiä ja parantaa. Onneksi oli. Ja seuraavaksi he joutuivat menemään kansan keskelle murtaen pientä leipäpalaa - taas peloissaan - ja kokivat taas ihmeen, että leipä moninkertaistui. Tämän kaiken koettuaan, kun he olivat luultavasti mielestään "uskon sankareita", niin yöllä, myrskyisellä venematkalla, Jeesus ilmestyi heille veden päällä, ja opetuslapset pelästyivät. Ja sitten huomasivatkin, että hän oli Jeesus. Se että Jeesus tulee pelkoihimme ja auttaa meitä, vahvistaa meitä enemmän kuin omat onnistumisen kokemuksemme. Kun toivot Jeesuksen kasvattavan uskoasi, niin kaikista olosuhteista tulee hänelle mahdollisuus.

Ihmeet ja usko Markus 5:20-6:6

2006-01-31T20:15:00.000-08:00

Päivän teksti konkretisoi sen, että parantamisihmeet vahvistavat julistetun sanan; niitä ilmeni suhteessa siihen, miten Jeesukseen uskottiin. Ajattele, verenvuotoa sairastanut nainen parantui uskonsa tähden, Jairoksen tyttären parantuminen edellytti isän uskoa, ja Jeesus jopa otti ympärilleen rukoillessaan vain ne, jotka uskoivat. Ja sitten kotikaupungissaan hän ei voinut suorittaa voimatekoja ihmisten epäuskon tähden. Ei niin, että Jumala odottaisi meiltä jotka häneen turvautuvat jotain poikkeuksellista uskoa; parantuminen on sivutuote Jeesukseen turvautumisesta. Mutta parantuminen tapahtuu aina ympäristössä, missä turvaudutaan Jeesukseen, ja sitä ei voi olla irrallaan Kristuskeskeisestä elämästä.

Myrskyt, Jumalan mahdollisuuksia Markus 4:33-5:20

2006-01-31T19:52:00.000-08:00

Raamatun näkökulma on, että on tilanteita, joissa Saatanan aiheuttama kiusaus ja Jumalan sallima koettelemus ovat joskus sama asia. Kun Jumala haluaa kasvattaa uskoamme, hän sallii meitä koeteltavan, kuin opetuslapsia myrskyssä. Tajuammeko me, että Kristus on kanssamme, ja myrsky ei kestä ikuisesti? Jumalan antamat koettelemukset ovat tilanteita, jotka tuovat esiin meille itsellekin esiin sen mitä ihmisinä todella olemme! Se vapauttaa meidät harhakuvista. Missä määrin rauhamme on kiinni ulkoisista olosuhteista, ja missä määrin sisäinen rauhamme kestää olosuhteiden myrskyssä. Vain katsoessani taaksepäin, ja muistaessani, mistä myrskyistä Jumala on minut kuljettanut läpi, uskoni vahvistuu. Kun katsomme "uskon ihmisiä", he ovat kasvaneet siksi mitä ovat suostumalla koettelemuksissa ja kiusauksissa turvautumaan Jeesukseen. Ehkä toivoisimme vahvaa uskoa ilman koettelemuksia, mutta se on sama, kuin toivoisimme hyvää kuntoa ilman liikuntaa..

Manipulointia ja kylvämistä Mark 4:1-33

2006-01-29T14:11:00.000-08:00

Presidentti on valittu! Paluu normaalielämään. Lupauksettomaan politiikkaan! Politiikka on usein vakuuttamista, kokouksia, kaikkea sitä, millä saadaan ihmiset vähitellen muuttamana mieltään. Mutta politiikka ei käynnistä prosessia, jonka seurauksena syntyisi itsestään hedelmää ja uutta elämää ihmisissä. Uskon asioissa meidän ei tulisi harrastaa liikaa vakuuttelua ja ympäripuhumista, vaan kertoa siitä, mitä Kristus on meille, ja keskittyä niihin, jotka ovat avoimia sanomallemme. ! Uskon asioiden ei tulisi olla inhimmillistä ympäripuhumista tai vastentahtoisten vakuuttelua. Kylväjävertaus puhuu selkeästi siitä, että ihmisten sydämet voivati olla eri vaiheissa kuulemaan sanaa. Tehtävämme on kylvää, eikä väärällä tavalla keskittyä vastentahtoiseen maaperään. Tässä vertauksessa kylväjä ei ole vastuussa maaperästä. Me voimme sulkea itsemme vastaanottamasta Sanaa. Ja vastaavasti kun kerromme tai puhumme jollekin, sana haastaa meitä myös sanomaan, että oikein jaettuna, oikea sana tuottaa oikeaa hedelmää. Jos se ei tuota hedelmää, edes pitkällä aikajaksolla, voi olla , että maaperä on huono, tai siemen ei ole aito! Jeesuksen vertaukset, kylväjästä, pellosta, tai jopa puusta ja oksista kaikki puhuvat siitä, että sana tuottaa hedelmää oikeassa maaperässä. Oikeastaan sanan jakaminen, jossa ei lähdetä hedelmän oletuksesta, että sana tuottaa hedelmää, onkin juolavehnän, valheviljan kylvöä...

Jeesuksen oppilaana Markus 3:7-3:35

2006-01-27T07:26:00.000-08:00

Kun Jeesus kutsui opetuslapsensa, hän kutsui heidät olemaan kanssaan, saarnaamaan ja ajamaan pois saastaisia henkiä. Kaikesta päätellen opetuslapset ottivat tehtävän vastaan tietämättömyyden antamalla rohkeudella. Olisitko sinä heti muutaman viikon/kuukauden ikäisenä Jeesuksen seuraajana ollut valmis lähtemään matkaan julistamaan ja parantamaan. Jeesus käyttikin innokkaita (ja tyhmiä?). Mitä tapahtui? He joutuivat tämän prosessin kautta oppimaan asioita palvellen, ei vain kuunnellen. Oli tapauksia, jolloin heidän rukouksensa ei purrut, mutta he oppivat toimimaan rukoillen Jumalaa. Ja usko oli Jeesuksen seuraamista konkreettisesti. Suurin osa tiedosta mitä me saamme seurakunnissa on ainakin turhaa( ellei jopa haitallista) suhteessa kutsuumme seurata Jeesusta. Tavoitteemme muuttuu seuraamisesta tiedon keräämiseksi. Itsemme antamisesta uskon säilyttämiseksi. Ja huonommuuden tunteemme senkun lisääntyy. Jeesuksen toiminnassa kohtasi aina inhimmillinen hätä ja Jumalan valtakunta. Jos olemme erossa inhimmillisestä hädästä, me kadotamme usein näköalan Jumalan valtakuntaankin! Ja hänen seuraamiseensa. Oletko sinä kanavana Jumalan rakkuden ja inhimmillisen kärsimyksen välillä? Voit olla, ja se voi alkaa pinesti rukouksesta!

Onko sinulla lepopäivää? Markus 2:13-3:6

2006-01-27T06:57:00.000-08:00

Kiire on nykyaikamme kirous. Työ, erilaiset paineet tunkeutuvat iltaan asti, ja viikonloppuummekin. Olen alkanut tosissani miettiä sitä, että ainoa tapa vapautua kiireen kirouksesta, on pitää aito lepopäivä. Päivä , jolloin en tee työtä, en ota paineita kotityöstä, jolloin saan levätä ja olla vaikka Jumalan kanssa. Ihminen jolla on kiire on usein itsekäs. Hän yrittää tasapainottaa vain omaa aikatauluaan, päästä tasoihin huonon omatuntonsa kanssa. Muiden ihmisten vaatimusten kanssa. Hänellä ei ole aikaa muille, naapureille, ystäville, todellisille ihmissuhteille. Kristittyinä me yritämme elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Mutta fiilikseni on se, että jos emme pidä lepopäivää, lepää aidosti, jolloin virkistäydymme ja uudet unelmat syntyvät ja pohdi myös omaa elämäämme Jumalan suunnitelmassa - niin muutkaan askelet kristittyinä eivät onnistu. Koska Jumalan kohtaaminen alkaa levosta, ja jos vapaaehtoisesti luovumme ajasta Jumalan kanssa, niin silloin on epätodennäköistä, että muutenkaan olemme valmiita kuuntelemaan Jumalan ääntä. Niin, onko kiire ja itsekkyys suhteessa toisiinsa? Olisiko niin, että kristityn vaihteoehtoelämän eläminen merkitsee toisenlaista aikataulua, kuin ympäröivä maailma elää?

Rukous ja parantuminen Markus 1:21-2:10

2006-01-26T12:42:00.000-08:00

Kumpaan Jumala vastaa suosiollisemmin, evankeliointiin vai sairaan puolesta rukoilemiseen?

Molemmat ovat valtakunnan levittämisen tapoja, mutta toiset meistä kokevat toisen helpommaksi toisen kuin toisen. Ehkä ajattelet, että sairaan puolesta ei kannata rukoilla, jos paranemisprosentti on alle 5. Mutta harvoin evankelioinnissa tulos on yli 5 prosenttia, ja harvalle se on peruste lakata evankelioimasta. Loppujen lopuksi, silloin kun rukoilemme rakkaudessa, rukous ei koskaan te pahaa vaan rakentaa. Toinen juttu, silloin kun meillä on oikea motivaatio, meille ei ole ongelma, ei rukous, ei evankeliointi. Ongelma tulee, kun me yritämme tehdä niitä velvollisuudesta, eikä rakkaudesta.

Ja samalla tavoin, kun evankeliointi on tulos kylvämisestä, kastelusta, pitkästä prosessista, niin miksi emme voisi ajatella, että rukous usein voi olla samanlainen , pidempää jeesuksessa riippumista vaativa juttu, koska usein olemme kanavina ”tukkoisia”.

Se että Jeesus antoi syntejä anteeksi kertoo siitä, että hän ei painottunut ulkoisiin asioihin, vaan hän näki sisäisen tuskan. Ja parantuminen oli merkki siitä, että syntien anteeksianto oli todellisuutta. Paraneminen on vahva merkki siitä, että evankeliumi on totta. Vahvistaa sen. Siksi uskon, että Jla haluaa erityisesti vahvista merkkien ja ihmeiden kautta sanomansa siellä, missä heikko usko tarvitsee vahvistusta Jumalan rakkaudesta.

Kutsu seurata Markus 1:1-20

2006-01-24T19:52:00.000-08:00

Johannes kastaja ihmisenä merkkaa minulle tyyppiä, joka lähti julistamaan sanomaa, ymmärtämättä kokonaisuutta. Mutta se riitti. Hän julisti, kunnes tuli toinen, joka otti viestikapulan. Ja Johanneksen sanoma anteeksiannosta toimi, ihmiset kokivat että syntien tunnustaminen toi sisäisen vapauden. Siksi yhä uudet ihmiset tulivat kastettaviksi. Mutta Johannes ei osannut itse neuvoa heille, mitä tämän jälkeen. Hän sanoi vain, tulee toinen, joka kastaa Pyhällä Hengellä. Niinkuin hengellisessä elämässä meitä kutsutaan jättämään syntimme, mutta ilman jatkoa, opetusta Pyhästä hengestä/Henkeä/ emme tiedä minne olemme menossa. Usein Jeesus kutsuu meitä toimimaan. Ja meidän tulisi lähteä liikkeelle ilman että näkisimme aina kokonaisuutta. Olla kuuliaisia, vaikka emme tiedä, millainen on Jumalan jatkosuunnitelma. Samalla tavalla lähtivät opetuslapset seuraamaan Jeesusta. Tietämättä kokonaisuutta, kuitenkin luottaen Jeesukseen. Kuinka monta kertaa olet sanonut jollekin, että et ymmärrä, mutta teet tämän, koska Jeesus odottaa sitä? Se että Jeesus koeteltiin -erämaassa- ennekuin tuli palvelemaan, on meille ehkä ok. Mutta usein ajatus, että Jla koettelee meidät, ennekuin voimme kasvaa palvelutyössä. on taas usein kovaa kestettävää. Kai se on sama kuin kehonrakennuksessa. Jotta lihas voisi kestää suorituksen, sillä täytyy olla paljon edeltäviä suorituksia takana. Ja meidän kysymyksemme on kai, minkä vaiheiden kautta Jumala minut vetääkään, joissa hän kitkee pois luottamuksen itseeni, ja avaa luottamuksen itseensä. Runo Jlan jalostustyöstä: When God wants to drill a man, And thrill a man, And skill a man; When God wants to mold a man To play the noblest part, When he yearns with all his heart To create so great and bold a man That all the world shall be amazed, Watch his methods, watch his waysHow he ruthlessly perfects Whom he royally elects. How he hammers him and hurts him, And with mighty blows, converts him Into trial shapes of clay Which only God understands, While his tortured heart is crying, And he lifts beseeching hands. How he bends but never breaks When his good he undertakes. How he uses Whom he chooses, And with every purpose, fuses him, By every act, induces him To try his splendor out. God knows what he's about.

Loppuajatuksia room 16

2006-01-24T00:37:00.000-08:00

Vaikka Paavali ei ollut koskaan käynyt Roomassa, hänellä oli siellä paljon ystäviä. Niille hän lähetti terveisiä, ja Pyysi kirjeen vastaanottajia ottamaan hyvin vastaan kirjeen tuojan, Foiben. Nimistä voi päätellä, että sekä miehet ja naiset olivat molemmat kantamassa seurakuntaa, molemmilla oli tärkeitä seurakunnan johtajuustehtäviä. Ja Oaavali arvosti heidän kaikkien vaivannäköään. Tervehdyksien jälkeen Paavali kehottaa varomaan eripuraisuuden synnyttäjiä. Ihmisiä, jotka nostavat jonkun yksittäisen opin/painotuksen tärkeäksi, ja tämän seurauksena osa kristityistä seurakunnassa alkavat katsoa toisia kristittyjä alaspäin tai väheksyen, koska muut eivät ole ymmärtäneet "ydintä" niinkuin he. Ja seuraavat omaa voideltuaan. Usein onkin niin, että kun seurakunnassa syntyy joku tällainen jännite, niin siinä johtajana on ihminen, josta ollaan riippuvaisia. Painotus Jumalan lapsena tai Jeesuksen palvelijana kulkemisesta jää helposti sivuun, ja syntyy halu "tulla joksikin erityiseksi. Paavali kuvaa, että nämä väärät opettajat juuri keräävät ihmisiä "itselleen". Lopussa Paavali julistaa varmana totuutta siitä, että hänen kuulisjansa vahvistuvat Jumalan salaisuudesta, joka on paljastettu Jeesuksessa. "Kristus teissä, kirkkauden toivo". Kol 1:24-27. Salaisuus jota me avaamme, joka antaa uutta elämää jokaiseen päivään, on tieto ja kokemus Jumalan läsnäolosta meissä. Se merkitsee sitä, että meidän hengellinen elämämme on jatkuvaa kasvua tässä uudessa todellisuudessa. Itse Jumala henkensä kautta asuuu minussa!

Tiedä, mikä rakentaa room 15

2006-01-24T00:25:00.000-08:00

Kun Paavali puhuu siitä, mikä on oikein ja mikä väärin kristityille, hän pyrkii löytämään linjaukset, jotka rakentavat koko seurakuntaa. Kun kysymykseni on, että pitääkö minun pysyä vapaudessani, vai antaa periksi jonkun toisen ennakkoluuloille, voin seurata kahta periaatetta. Ensinnä pyrin miellyttämään enemmän toista kuin itseäsi. Rakkaus ei lähde vaatimaan/väittelemään. Toinen tärkeä näkökohta on, että ole varovainen, että sinun joustamisesi ei vaikuta siihen, että toinen kasvaa heikkoon suuntaansa. Siksi Paavali sanoo, että ajattele sitä, mikä vahvistaa toisia – hyvään suuntaan. Kyse ei silloin ole oman näkökulmame kieltämisestä, mutta toisen kohtaamisesta rakkaudella ja ymmärryksellä. Jos me aina vain joustaisimme sanomatta mitä itse ajattelemme, koko seurakunta päätyisi elämään heikoimman omantunnon mukaan. Yhteinen rukous ja Jumalan ylistäminen ovat tässä keinoja löytää yhteistä polkua eteenpäin.

Vältä kasvattamista room 14

2006-01-23T07:15:00.000-08:00

Paavali puhui rakkaudesta, Luku 12 käsitteli sitä, että rakkauden tulee olla aito. Luku 13 taas puhui, että rakkaus alistuu myös esivallan alle. Ja nyt luvussa 14 kysymys on siitä, että rakkaus ei lähde muuttamaan toista, vaan sietää erilaisuutta! Paavali ei puhu tässä heikkouskoisista, vaan niistä, jotka ovat armon tuntemisessa heikkoja, jotka ovat vielä lain alla. Niistä, joilla on oheenaan, älä tee tätä tai tuota. Paavali tietää, että on paljon asioita, missä Raamattu/kirjoitukset ei anna selvää ohjetta, kuinka toimia. Niissä tapauksisa meidän kutsumme on rakastaa toista ja hyväksyä erilaisuus, ilman että katsomme toista ihmistä alaspäin, vaikka hänellä olisikin joitain legalistisia käytäntöjä. Kysehän on usein meidän omasta turvallisuuden tunteesta. Lähtökohtana voi olla ajatus, että me yritämme saada muokattua kaikki omaan muotiimme. Paavali sanoo, että toisin käyttäytyvätkin ovat Jumalan palvelijoita, jätä heidän tuomitsemisensa Jumalalle, sinun kutsusi on rakstaa. Meillä on paljon eri liikeiden ja suuntien välisiä painotuseroja. Paavalin linjaus on se, että mreidän ei tule arvostella/korjailla toisia.

Esivalta Jumalalta room 13

2006-01-22T05:45:00.000-08:00

Paavalin opetus esivallasta ei ihan vastaa meidän tyypillisä ajatuksiamme. Juuri silloin kun Nero, julma keisari oli vallassa Roomassa, Paavali opetti, että kaikki esivalta - Nero mukaan lukien - on Jumalan antamaa; Mikään ei ole vallassa vastoin hänen tahtoaan. Eli suhtautuminen esivaltaan oli juuri konkreettinen testi siitä, onko minun ajattelutapani siten uudistunut, johon Room 12 haastoi. Ajatus on haasteellinen. Hyväksynkö ajatuksen, että Jumala on antanut samoin kristityn presidentin, tai jumalattoman; molemmat ovat ilmaisua hänen tahdostaan. Jos kapinoin jumalatonta hallitusta vastaan, toimin väärin. Samalla kutsuni kristittynä on suhteessa omaantuntooni antaa Jumalle mitä Jlalle tulee, ja Keisarille se, mikä hänelle kuuluu. Vaikka siis hyväksyn esivallan, minun ei tule olla sokea alamainen, vaan herkällä omallatunnolla tutkia, että en toimi omaatuntoani vastaan. Silti verojen maksaminen, järjestysvallan kunnioittaminen yms. ovat kaikki asioita, mihin tämä Raamatunkohta kutsuu. Sama ajattelu tulee esiin myös VT:ssä, jossa Daniel toteaa, Daniel..2:21, että kunikuus on Jumalan antamaa. Suhteessa tähän kohtaan on mielenkiintoista ajatella, että USA:n pyrkimykset kristinuskon nimessä vaihtaa hallituksia kohdistuvat hallituksiin, jotka ovat ”Jumalasta”. Tämän kohdan todesta ottaminen merkitsee myös sitä, että Jumalan sallimus/tahto antoi mm. Stalinin ja Hitlerin astua maailman näyttämölle. Paavali siis sanoo, että Jumala on kuitenkin kontrollissa, vaikka meistä tuntuisi toiselta. Tämä kohta myös puhuu omilletunnoillemme siitä, että teemme väärin, jos kierrämme yhteiskunnan asettamia maksuja. Tekosyynä, että hallituksen mielipiteet eivät mielllytä. Taitaa tämä raamatunkohta sopivasti haastaa ajatuksiasi...miten sovellat sitä ajatukseen demokratiasta?